Coca-Colan ja Valon yhteistyössä kehittämä #MunLiike-ohjelma kannustaa yläkoululaisia liikkumaan ja löytämään oman juttunsa. Jo kolmatta vuotta pyörivä ohjelma tavoitti tänä vuonna yli 300 yläkoulua ja toi liikunnan iloa 124 000 nuoren arkeen. Ohjelman päätteeksi aktiivisimmaksi #MunLiike-kouluksi valittiin Sariolan yhtenäiskoulu Sahalahdelta. Voiton kunniaksi Coca-Cola palkitsi toiminnassa aktiivisesti mukana olleet oppilaat liikunnallisella päivällä Helsingissä.

”Mä voisin ruveta vaikka harrastamaan tätä”, toteaa seinäkiipeilystä innostunut Jesse, yksi Sariolan koulun oppilaista, joka on ollut aktiivisesti toteuttamassa #MunLiike-ohjelmaa koulussaan. Ollaan Helsingin Salmisaaren kiipeilyareenalla, jossa Jesse ja kymmenen muuta Sariolan koulun oppilasta pääsivät tutustumaan seinäkiipeilyn saloihin osana palkintoretkeään. Aktiivinen päivä huipentui Sonera-stadiumille, missä nuoret ottivat osaa pallon pomputtelun Pohjoismaiden ennätykseen.

Monet nuorista kokeilivat seinäkiipeilyä ensimmäistä kertaa, mutta tarttuivat haasteeseen innolla. Juuri tästä on #MunLiikkeessä kyse: oman jutun löytämisestä, rohkeasta kokeilusta, ja hauskanpidosta kavereiden kanssa. Ei ole väliä miten liikkuu, kunhan muistaa ilon ja lähtee liikkeelle omilla ehdoillaan.

Retkelle lähteneet 11 oppilasta ovat toimineet Sariolan koulun välituntiliikuttajina ja käyneet #MunLiike-koulutuksen tehtävää varten. Tämän myötä oppilaat ovat toimineet omassa koulussaan muiden kannustajina ja hyvän mielen nostattajina. Sama meininki jatkui myös kiipeilyseinällä: kaveria kannustettiin eteenpäin ja jokaista tsempattiin ylittämään itsensä. ”Aluksi kiipeäminen jännitti, mutta olikin uskomattoman kivaa”, Jesse hehkuttaa. ”Tuli tosi hyvä fiilis kun ylitti itsensä ja myös muut huomasivat sen”. 


#MunLiike luo yhteishenkeä
Huhti-toukokuussa pyörinyt #MunLiike-ohjelma toteutettiin oppilaiden ehdoilla ja pilke silmäkulmassa. Keskiössä olivat hauskanpito, oman jutun löytäminen ja yhdessä tekeminen. Ohjelman ideana oli se, että oppilaat saivat itse suunnitella juuri heidän kouluunsa sopivia aktiviteetteja Coca-Colan ja Valon tuella.

Loppukevään aikana kouluissa järjestettiinkin erilaisia toimintavälitunteja, tapahtumia ja kilpailuja. Sariolan koulun välituntiliikuttajat järjestivät jopa sambavälitunnin, jonka aikana koko koulun väki villiintyi tanssin pyörteisiin. Coca-Cola on myös jakanut ympäri Suomen 20 000 erilaista palloa, jotka ilahduttivat ja aktivoivat oppilaita välituntien ajan.

Helsinkiin saapuneet välituntiliikuttajat saivat mukaansa myös kunniakirjan, jolla tunnustettiin koko koulun panos ja yhteishengen merkitys. ”MunLiike on saanut eri luokkien oppilaat viettämään aikaa yhdessä, mikä on ollut hauskaa”, iloitsee Aleksi, yksi Sariolan koulun välituntiliikuttajista. Sariolan yhtenäiskoulussa ohjelman upeasta toteutuksesta on vastannut 14 välituntiliikuttajaa, mutta loistaviin tuloksiin päästiin koko koulun aktiivisen osallistumisen voimin.

Aktiivinen päivä huipentui Sonera-stadiumilla UEFA Euro 2016 Challenge -tapahtumaan, jossa 324 jalkapallotaituria sai Suomeen pallon pomputtelun Pohjoismaiden ennätyksen. Sariolan yhtenäiskoulun opiskelijat pääsivät nousemaan lavalle kertomaan tunnelmistaan ja ottamaan vastaan kunniakirjan. Mukaan kavereiden iloksi lähti palkinto eli myös jättiläismäinen Kin-pallo. Jännittävän päivän tapahtumat tulivat ilmi leveinä hymyinä oppilaiden kasvoilla.


Liikunnan iloa ympäri vuoden
#MunLiike-ohjelma on saatu tältä vuodelta onnistuneesti päätökseen, mutta sen vaikutukset ovat varmasti pitkäkantoiset. Ainakin Sariolan yhtenäiskoulussa yhdessä tekeminen ei missään nimessä jää tähän, vaan välituntiaktiviteetteja aiotaan järjestää jatkossakin. Kotiinviemisiksi koululle lahjoitettiin myös reilun metrin halkaisijaltaan oleva Kin-pallo, joka soveltuu hauskoihin tiimipeleihin koulupäivien ratoksi.

”Oppilaat ovat olleet todella innoissaan ja into on tarttunut koko kouluun”, iloitsee Sariolan koulun opettaja Hellevi Muotka. Koko Sariolan koulun väki onkin onnistunut kiteyttämään #MunLiike-ohjelman ydinsanoman: tehdään yhdessä ja muistetaan pitää hauskaa.