Siinä kuukauden mittaisen #MunLiike-välituntiohjelman tavoite. Käytännössä #MunLiike haastaa oppilaat välituntisin unohtamaan kännykällä pelailemisen ja käytävillä istuskelun.

Alakouluikäiset suomalaislapset ovat Euroopan aktiivisimpia liikkujia, yläkouluikäisten liikkumisaktiivisuus puolestaan on vähäisintä Euroopassa. Alakoululaisia on vielä helppo ohjata liikkumaan. Yläkoululaiset ovat sitä vastoin huomattavasti haastavampi kohderyhmä, sillä nuorilla on paljon välttämätöntä tai mielenkiintoisempaa tekemistä kuin liikunta.  Samalla myös päivittäisen arkiliikunnan määrä on romahtanut ja vain 10% ikäryhmästä liikkuu päivittäin riittävästi.

Liikkeen lisäämisessä avainroolissa on motivaatio, halu liikkua. Nuorten kohdalla liikkeen lisäämisessä suurimpia motivoijia ovat nuoret itse. On paljon uskottavampaa, jos 8-luokkalainen puhuu toiselle 8-luokkalaiselle. Liikkeen lisääntyminen lähtee aktiivisista oppilaista, jotka saavat muut mukaan ja innostumaan välituntiaktiviteeteista. Tämä on myös #MunLiikkeen perusfilosofia: kouluttaa ja tukea isoa joukkoa nuoria, jotka imevät kaverinsa mukaan liikkumaan.

Kaveriporukat imevät mukaan välituntipeleihin
Pallot pomppivat Helsingin Saksalaisen koulun jumppasalissa, kun #MunLiikkeen kautta koulutetut välituntiohjaajat esittelevät suunnittelemaansa välituntitoimintaa. 


Yksi nuorista ohjaajista perustelee ohjaajaksi ryhtymistään hauskuudella. On kivaa, kun on jotain tekemistä välitunnilla. Se piristää. Samalla hän uskoo ohjelman lisäävän oppilaiden yhteishenkeä ja sekoittavan eri luokkien oppilaita viettämään aikaa yhdessä. Ja varmasti ohjelma lisää myös kiinnostusta liikkua välitunneilla, kun kaveritkin liikkuvat.

Tässä nuori ohjaaja on harvinaisen tarkkanäköinen. Yläkoululaiset lopettavat helposti kouluajan ulkopuolella harrastamansa liikunnan, jos kaveriporukkakaan ei ole enää aktiivinen. Sama ajatus toimii kääntäen myös koulussa.  Jos yläkoululaisia saadaan välituntisin liikkumaan, imevät nämä kaveriporukat mukaan myös vähemmän liikkuvia ja urheilua vieroksuvia oppilaita. Ja mikä parasta, eri luokkien oppilaat sekä tytöt ja pojat osallistuvat aktivointeihin.

Liike lähtee oppilaista
#MunLiike kannustaa oppilaita järjestämään toimintaa kavereiden kanssa välituntisin. Ohjelman puitteissa koulutetaan tänäkin vuonna noin 2 400 oppilaasta välituntiohjaajia, joille annetaan valmiuksia ja työkaluja kannustaa muita oppilaita liikkeelle.  Jokainen koulu vastaa ohjelman toteuttamisesta itse ja siksi ohjelma näyttää vähän erilaiselta eri kouluissa.  Yhtäläistä kaikissa kouluissa on kuitenkin se, ettei opettaja ole pomo vaan yksi jäsen ryhmässä ja osallistuu ohjelmaan oppilaiden rinnalla.

#MunLiike myös avaa koulun liikuntapaikat oppilaiden käyttöön välituntisin. Kaikissa kouluissa ei ole tavallista, että esimerkiksi jumppasali olisi välituntikäytössä. #MunLiikkeen aikana useimmissa kouluissa välitunnit voi kuitenkin myös viettää liikuntasalissa, mikä lisää liikkeen määrää erityisesti huonon sään aikana. 


Coca-Colan iso panostus nuorten liikuntakulttuurin vahvistamiseksi
Ohjelma tarjoaa monta kymmentä ideaa, jotta jokainen löytäisi itselleen mieleistä ja sopivaa tekemistä. Mutta samalla ideoiden maailma on rajaton, ja mukana olevat koulut ovat osoittaneet rikasta mielikuvitusta ohjelmaa suunnitellessa.

Arjen liikuntakulttuurin muutokset eivät muutu yhdessä yössä, eivät edes yhdessä vuodessa. Coca-Colan ja Valon yhteisprojektina toteuttama #MunLiike on kolmen vuoden aikana kasvanut todella isoksi, sillä mukana on 313 koulua ja noin 124 000 oppilasta. #MunLiikkeestä on aidosti tullut nuorten oma liike, johon Suomen Coca-Cola on jo investoinut 600 000 euroa.

Viime vuonna yläkoululaiset liikkuivat frisbeiden kanssa. Tänä vuonna mukavaa tekemistä vauhdittavat jalka-, kori- ja yuki-pallot.  Palloja on toimitettu kouluihin yhteensä 20 000 kappaletta yhdessä mukavaan tekemiseen ohjaavien ideavihkojen kanssa.

Hauskan yhdessäolon ja nauramisen ohella välituntitapahtumissa saa sykkeen nousemaan ja hengästyy. Meistä jokaisen on hyvä lisätä liikkeen määrää ja vähentää istumista. #MunLiikkeessä se tapahtuu liikunnallisen hauskanpidon ja ajanvietteen kautta yhdessä kavereiden kanssa.

Kampanjan toteutumista voi seurata instagramissa (#munliike) tai youtubessa munliike kanavalla.