
Fanta on Suomen neljänneksi suurin virvoitusjuomamerkki, jonka ylivoimaisesti suosituin maku on appelsiini. Fanta on myös Suomessa valmistetuista appelsiinivirvoitusjuomista kaikkein mehukkain. Hedelmäisen raikas appelsiini Fanta sisältää 5% mehua, mikä kertoo myös juoman korkeasta laadusta. Luonnollisesti juomaan ei ole lisätty lainkaan keinotekoisia aromeja.
Fanta on maailman suosituin appelsiinivirvoitusjuoma ja myös suomalaisnuorten suosituin appelsiinivirvoitusjuoma. Heille Fanta appelsiini merkitsee paitsi herkullisen hedelmäistä virvoitusjuomaa myös ainutlaatuista, hauskuutta tihkuvaa juomamerkkiä. Koska Fanta on hauska brändi ei Fanta-pullokaan voi olla totinen. Siksi isosti appelsiininen Fanta on pakattu omaan hauskaan ja erottuvaan muotopulloon.
Fanta on eurooppalainen menestystarina, sillä Euroopassa kehitetystä juomasta on kasvanut suosittu juomamerkki yli 190 maassa. Fanta World esittelee suomalaisille suosituimpia Fanta-makuja maailmalta. Fantan kansainväliseen tuoteperheeseen kuuluu yli 250 ihanaa ja herkullista hedelmäistä makua, mistä löytyy loputtomasti mielenkiintoisia, suomalaisille sopivia vaihtoehtoja.
Per / 100ml: |
|
| Energiaa (kcal) | 43 |
| Energiaa (kJ) | 184 |
| Proteiinia (g) | 0 |
| Rasvaa (g) | 0 |
| Hiilihydraatteja (g) | 10,6 |
Appelsiinijuoma. Vesi, sokeri, 5 % appelsiinimehu, hiilidioksidi, happamuudensäätöaineet (E330, E331), säilöntäaine (E202), aromit, stabilointiaineet (E414, E445, E412), hapettumisenestoaine (E300), värit (E160a, E160e).
| Kcal | Sokereita | Rasvaa | Tyydyttynyttä rasvaa |
Natriumia |
| 108 kcal | 27 g | 0 g | 0 g | 0 g |
| 5% | 29% | 0% | 0% | 0% |
*Aikuisen viittellisestä päiväsaannista. Perustana 2000 kcal ruokavalio

Per 100ml: |
|
| Energiaa (kcal) | 41 |
| Energiaa (kJ) | 175 |
| Proteiinia (g) | 0 |
| Rasvaa (g) | 0 |
| Hiilihydraatteja (g) | 10,1 |
Mandariinin makuinen juoma. Vesi, sokeri, 3% mehu (mandariini 2,5%, appelsiini 0,5%) hiilidioksidi, happamuudensäätöaine (E330), värit (E163, E160a), säilöntäaine (E202), aromit, stabilointiaine (E410).
| Kcal | Sokereita | Rasvaa | Tyydyttynyttä rasvaa |
Natriumia |
| 103 kcal | 25 g | 0 g | 0 g | 0,02 g |
| 5% | 28% | 0% | 0% | 1% |
*Aikuisen viittellisestä päiväsaannista. Perustana 2000 kcal ruokavalio

| Per 100ml: | |
| Energiaa (kcal) | 41 |
| Energiaa (kJ) | 174 |
| Proteiinia (g) | 0 |
| Rasvaa (g) | 0 |
| Hiilihydraatteja (g) | 10,1 |
| Kcal | Sokereita | Rasvaa | Tyydyttynyttä rasvaa |
Natriumia |
| 103 kcal | 25 g | 0 g | 0 g | 0,02 g |
| 5% | 28% | 0% | 0% | 1% |
*Aikuisen viittellisestä päiväsaannista. Perustana 2000 kcal ruokavalio

| Per 100ml: | |
| Energiaa (kcal) | 41 |
| Energiaa (kJ) | 175 |
| Proteiinia (g) | 0 |
| Rasvaa (g) | 0 |
| tyydyttynyttä (g) | 0 |
| Hiilihydraatteja (g) | 10,2 |
| Sokereita (g) | 10,2 |
| Kuituja (g) | 0 |
| Natriumia (g) | 0 |
| Kcal | Sokereita | Rasvaa | Tyydyttynyttä rasvaa |
Natriumia |
| 103 kcal | 26 g | 0 g | 0 g | 0,01 g |
| 5% | 28% | 0% | 0% | 1% |
*Aikuisen viittellisestä päiväsaannista. Perustana 2000 kcal ruokavalio

| Per 100ml: | |
| Energiaa (kcal) | 48 |
| Energiaa (kJ) | 202 |
| Proteiinia (g) | 0 |
| Rasvaa (g) | 0 |
| Josta tyydyttynyttä (g) | 0 |
| Hiilihydraatteja (g) | 11,6 |
| Josta Sokereita (g) | 11,6 |
| Kuituja (g) | 0 |
| Natriumia (g) | 0,01 |
| Kcal | Sokereita | Rasvaa | Tyydyttynyttä rasvaa |
Natriumia |
| 120 kcal | 29 g | 0 g | 0 g | 0,03 g |
| 6% | 32% | 0% | 0% | 1% |
*Aikuisen viittellisestä päiväsaannista. Perustana 2000 kcal ruokavalio


Sinebrychoffin Kuluttajapalvelu

