HISTORIA

Joulupukki tulee Ahvenanmaalta!

Me kaikki tiedämme, että Joulupukki pukeutuu punavalkoiseen ja hänellä on ystävällisen iloiset kasvot. Sitä vastoin harva meistä tietää, että punanuttuisen

Nykyaikaisen joulupukin todellinen tarina

Joulupukki ei ole aina ollut iloinen ja punanuttuinen Monet ihmiset yllättyvät kuullessaan, että ennen vuotta 1931 joulupukkia kuvattiin mm. pitkänä

New Coke – mitä todella tapahtui?

Joidenkin mielestä päivämäärä 23.4.1985 on häpeäpilkku mainonnan historiassa. Tuolloin Coca-Cola Company otti kenties kaikkien aikojen suurimman

Coca-Colan kanssa työskennelleet kuuluisat taiteilijat

Hamilton King oli yksi ensimmäisistä Coca-Colalle työskennelleistä taiteilijoista, joka signeerasi teoksensa. Niitä nähtiin monissa Coca-Colan kalentereissa

Pop-kulttuuria: Elvis ja Marilyn saavat suudelman Coca-Cola-pullolta

Miljardit ihmiset ovat "suudelleet" Coca-Cola-lasipulloa viimeisten 100 vuoden aikana. Toivottavasti olet yksi heistä. Ja jos näin on,

Coca-Colan jääkarhujen kiehtova tarina

Jääkarhut esiintyivät ensimmäisen kerran Coca-Colan printtimainoksessa Ranskassa vuonna 1922, ja seuraavien 70 vuoden ajan jääkarhut ilmestyivät

COCA-COLA ON SOCIAL

ITEMS
VIEWS
FOLLOWERS