Täältä löydät viimeisimmät lehdistötiedotteet Suomessa sekä linkin konsernin lehdistötiedotesivuille. Aiemmin julkaistuja tiedotteita löydät alla olevasta luetteloruudusta.

Jokaisesta Bonaqua‐pullosta lahjoitetaan 3 litraa puhdasta vettä Afrikkaan.
Suomalainen kivennäisvesibrändi Bonaqua aloittaa yhteistyön Suomen Punaisen Ristin kanssa. Yhteistyön tavoitteena on kerätä vuoden 2012 aikana Afrikkaan 50–80 miljoonaa litraa puhdasta juomavettä. Jokainen ostettu Bonaquavesipullo kartuttaa keräystä kolmella litralla. Vuoden loppuun kestävä kampanja huipentuu syksyllä, kun kampanjan keulahahmo, laulaja Irina ja kolme vapaaehtoista matkustavat Suomen Punaisen Ristin kanssa Keniaan viemään vesilahjoitusta perille. 3 litraa puhdasta vettä ‐kampanja auttaa jopa 24 000 ihmisen elämää.
Lue enemmän
Coca-Cola tyytyväinen Euroopan komission päätökseen hyväksyä steviol glukosidit käytettäväksi makeutusaineena elintarvikkeissa.
Stevia parantaa kuluttajan valinnanvapautta
Lue enemmän
125-vuotias kiittää suomalaisia
Coca-Colan pop-up-baari avasi keskiviikkona 1.6. keskeiselle paikalle Linnankatu 10:een Turkuun. 50-luvun retrotyyliin sisustettu baari on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Se on osa Coca-Colan 125. juhlavuoden toimenpiteitä ja pystytetty kiittämään kuluttajia menneistä vuosikymmenistä. Heinäkuun alkuun saakka jokainen vieras saa baarista ilmaisen Coca-Cola-tölkin, minkä lisäksi baarissa myydään harvinaisia Coca-Cola-erikoispulloja. Pullojen tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Turun elävän musiikin yhdistys Telmu ry:n toiminnan hyväksi baarin sulkiessa ovensa heinäkuun alussa.
Lue enemmän
125 vuotta ensimmäisestä Coca-Cola-lasillisesta
Sunnuntaina 8.5.2011 Coca-Cola, maailman arvokkain tuotemerkki, täyttää 125 vuotta. Juhlapäivästä käynnistyy kaikkialla maailmassa suuri määrä erilaisia aktiviteetteja, joilla Coca-Cola haluaa kiittää kuluttajia ja yhteistyökumppaneita menneistä vuosikymmenistä. Coca-Cola tunnetaan kautta aikain positiivisesta, onnen sävyttämästä viestinnästään, joka näkyy myös Suomen Coca-Colan juhlavuoden toimenpiteissä.
Lue enemmän
Kierrätyspullo taipui uuteen ajattomaan muotoon.
Coca-Colan muovipulloista ainutlaatuinen design-tuoli.
Coca-Cola ja huonekaluvalmistaja Emeco ovat yhdistäneet ikoniset tuotteensa ja suunnitelleet uuden, kierrätetyistä muovipullosta valmistetun design-tuolin. Tuoli esiteltiin viime vuonna Milanon kansainvälisillä huonekalumessuilla. Linjakkaita ja ajattomia tuoleja saa nyt myös Suomen markkinoilta, kuudessa eri värissä.
Lue enemmän






Sinebrychoffin Kuluttajapalvelu