Coca-Cola ®
Sivukartta Tulosta
Etusivu Yritys Juomat Media Kuluttajapalvelu Työpaikat
Media
Lehdistötiedotteet Kuva-arkisto Julkaisut Yhteystiedot

Lehdistötiedotteet

Täällä voit lukea viimeisimmät lehdistötiedotteet – tai etsiä aikaisemmin julkaistuja.

BONAQUA JA SUOMEN PUNAINEN RISTI YHTEISTYÖHÖN
takaisin luetteloon

25-01-2012

Puhtaan juomaveden puute on maailman merkittävin terveysriski. Kaivojen vähyys, pitkät vedenhakumatkat, matala hygieniataso ja vesiperäiset tartuntataudit ovat Keniassa kriittisiä ongelmia. Suomalaisen Bonaquan 3 litraa puhdasta vettä ‐kampanjan ideana on, että jokaisella ostetulla Bonaqua pullolla kuluttaja lahjoittaa kolme litraa puhdasta vettä Afrikkaan.

Bonaqua aloitti vuoden 2012 alussa yhteistyön Suomen Punaisen Ristin kanssa. Bonaqua toteuttaa kuluttajien kampanjan kautta antaman juomavesilahjoituksen yhteistyössä Suomen Punainen Ristin kanssa. Kenian Ikuthan alueelle rakennetaan pumpullisia vesilähteitä. Näistä 4–6 vesilähteestä saadaan puhdasta juomavettä 17,5–26,3 miljoonaa litraa vuodessa. Se vastaa parhaimmillaan Salon kokoisen kaupungin väestön eli jopa 24 000 ihmisen päivittäistä juomavesitarvetta vuodeksi. Pumpullisen vesilähteen käyttöikä on vähintään kolme vuotta, sinä aikana kuudesta vesilähteestä saadaan niiden toteutuessa lähes 80 miljoonaa litraa puhdasta juomavettä.
 
– Noin 580 000 asukkaan Ikutha on yksi Kenian köyhimmistä ja kuivimmista alueista. Lähtökartoituksemme mukaan vain noin 50 prosentilla Ikuthan alueen ihmisistä on puhdasta vettä saatavilla. Kampanjamme avulla pyrimme nostamaan määrän 80
prosenttiin, joten kyse on erittäin merkittävästä avusta. Vesilähteiden rakentaminen ja kunnostaminen lyhentää myös vedenhakumatkoja. Kohtuuttoman pitkät vedenhakumatkat estävät usein naisten työnteon sekä lasten mahdollisuuden koulunkäyntiin, kertoo Suomen Punaisen Ristin alueellinen terveysasiantuntija Ritva Jäntti.
 
Laulaja Irina kampanjan vesilähettiläänä
Bonaquan 3 litraa puhdasta vettä ‐kampanjan keulakuvana ja vesilähettiläänä toimii suosikkilaulaja Irina. Irinan rooli on lisätä suomalaisten tietoisuutta Afrikan vesitilanteesta ja kannustaa suomalaisia auttamaan omalla tavallaan vedenpuutteesta kärsiviä.
– Afrikkalaisnaisen vedenhakumatka voi olla jopa 10 kilometriä yhteen suuntaan. Vedenhakumatkaan kuluvassa ajassa suomalaisäiti on ehtinyt laskea hanasta lukemattomat kerrat vettä, pestä pyykit ja käyttää lapset pesulla. Meille vesi on
itsestäänselvyys eikä veden tärkeyttä tulla ajatelleeksi. Toivon, että mahdollisimman moni suomalainen lähtisi kampanjamme innoittamana tukemaan afrikkalaisia perheitä puhtaan veden saannissa. Auttaa voi joko juomalla Bonaquaa tai tekemällä lahjoituksen suoraan Suomen Punaiselle Ristille, kertoo Irina.
 
Bonaquan 3 litraa puhdasta vettä ‐kampanja
•  Bonaqua lahjoittaa jokaisesta ostetusta Bonaqua‐pullosta (0,3l lasi, 0,5l ja 1,5l) kolme litraa puhdasta vettä
avustuskohteeseen. Kuluttajan lahjoitus käytetään lyhentämättömänä Kenian vesiapuun.
•  Bonaqua toteutti ensimmäisen 3 litraa puhdasta vettä ‐kampanjan Tanskassa 2010. Kampanjan tuloksena Keniaan
lahjoitettiin 90 miljoonaa litraa puhdasta vettä.
•  Suomessa kampanja toteutettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2011 yhdessä LifeStraw®‐pillejä valmistavan
Vestergaard Frandsenin kanssa. Vuoden 2011 aikana kerätty lahjoitus julkistetaan ja toimitetaan Mosambikiin helmikuussa 2012. Lahjoitusmatkalle lähtee myös Bonaquan vesilähettiläs, laulaja Irina.
•  Bonaqua ja Punainen Risti aloittivat yhteistyön tammikuussa 2012.
•  Vuoden 2012 kampanjan tavoitteena on kerätä 50‐80 miljoonaa litraa puhdasta vettä
Keniaan, Ikuthan alueelle.
•  Lahjoitus toteutetaan Punaisen Ristin rakentamilla ja kunnostamilla vesipumpullisilla vesilähteillä.
•  Keväällä 2012 Bonaqua rekrytoi kolme vapaaehtoista seuraamaan Punaisen Ristin avustustyötä Keniaan. Matka järjestetään elokuussa 2012.
 
http://www.facebook.com/3litraapuhdastavetta, www.3litraapuhdastavetta.fi

Kaupallinen käytäntö Käyttöehdot Henkilötiedot 'Coca-Cola', 'Coke', 'Coca-Cola light', Coca-Cola zero, 'Coca-Cola' muotopullo, aaltomainen nauhaelementti, 'Fanta', 'Fanta Free', 'Sprite', 'Sprite Zero', 'Minute Maid, 'Powerade', ja ’Bonaqua’ ovat The Coca-Cola Companyn rekisteröimiä tuotemerkkejä. © 2006 The Coca-Cola Company. ’Hyvää Päivää” on Refreshment Products Finland Oy:n rekisteröimä tuotemerkki. © 2008 Refreshment Products Finland Oy. ’Battery’ on OY Sinebrychoff AB:n rekisteröimä tuotemerkki, jota käytetään lisenssillä. © 2008 OY Sinebrychoff AB 'Nestea' on Societe des Produits Nestle S.A.:n rekisteröimä tuotemerkki. © 2002 Beverage Partners Worldwide s.a.
© 2008 The Coca-Cola Company