Täällä voit lukea viimeisimmät lehdistötiedotteet – tai etsiä aikaisemmin julkaistuja.

30-06-2004
Olympiasoihtukulkue matkaan rauhankyyhkyjen saattamana
Olympiasoihtukulkue lähtee liikkeelle Rautatientorilta Lasse Virenin johdolla perjantaina klo 12. Samalla eri etnisiä taustoja ja kansallisuuksia edustavat nuoret lähettävät ilmaan 52 rauhan kyyhkyä.
Coca-Colan järjestämä kyyhkyslento juhlistaa olympialiikkeen arvoja, kuten ystävyyttä, solidaarisuutta ja suvaitsevaisuutta. Lisäksi lennolla kunnioitetaan 52 vuotta sitten järjestettyjä Helsingin olympialaisia.
Tapahtumaan osallistuvat nuoret edustavat kulttuuritaustaltaan Suomen lisäksi muun muassa Viroa, Somaliaa, Ghanaa, Angolaa, Nigeriaa ja Turkkia.
Historiallisen tapahtuman kunniaksi Coca-Cola on järjestänyt soihtuviestin matkan varrelle myös valokuvauspisteitä, joissa kulkuetta seuraavat voivat ikuistaa itsensä olympiasoihdun kanssa. Valokuvauspisteet sijaitsevat Rautatientorilla (11.00–12.15), Tapiolan torilla (15.30–17.00) ja Linnanmäellä (20.00–21.00).
Olympiatulta kantavat niin arkipäivän sankarit kuin julkisuuden henkilötkin
Coca-Cola Finlandin avoimen haun kautta valitut 42 suomalaista olympiasoihdunkantajaa edustavat niin suomalaisia arkipäivän sankareita kuin inspiroivia julkisuuden henkilöitä. Nuorin Coca-Colan valitsemista soihdunkantajista on 16-vuotias ja vanhin 56-vuotias.
Julkisuuden henkilöistä olympiatulta kantavat muun muassa Idols-tähti Antti Tuisku, stand-up koomikko Krisse Salminen, lumilautailun MM-voittaja Risto Mattila ja salibandytähti Janne Tähkä.
Coca-Colan valitsemien, tunnettujen soihdunkantajien vaihtopisteitä
Antti Tuisku Sibelius-monumentilla noin klo 15.30.
Reima Salonen luovuttaa olympiatulen Marja Salokankaalle noin 15.35 Paciuksenkadulla, Seurasaarentien kohdalla.
Janne Tähkä luovuttaa olympiatulen Yrjö Hietaselle Aleksanterinkadun ja Unioninkadun risteyksessä noin klo 18.30.
Krisse Salminen luovuttaa olympiatulen Elisabeth Rehnille Kiasman lähettyvillä noin klo 18.40.Risto Kaskilahti luovuttaa olympiatulen toiseksi viimeiselle soihdunkantajalle Risto Mattilalle noin klo 18.50 Helsinginkadulla, Mäntymäentien kohdalla.
Coca-Colan karavaani
Olympiasoihtukulkuetta edeltävät Samsungin ja Coca-Colan autot, jotka kokoavat katselijoita matkan varrelle vastaanottamaan olympiatulta. Coca-Colan autoista jaetaan juomia ja lippuviirejä olympiatulta odottavalle yleisölle. Coca-Colan viimeisessä autossa juontaja kuuluttaa kadunvarsille kerääntyneelle yleisölle seuraavan tulta kantavan henkilön nimen. Paras paikka seurata kulkuetta on sen menosuunnan oikealla puolella sijaitseva jalkakäytävä.
Coca-Cola on järjestänyt tapahtumaan viidenkymmenen henkilön vihreän tiimin, joka kulkee olympiatulen perässä keräten karavaanin jäljiltä mahdollisesti maahan päätyneitä roskia. Vihreän tiimin takana on Esbo IF, jonka toimintaa Coca-Cola tukee.
Coca-Cola olympialaisten tukijana jo 75 vuotta
Helsingin soihtuviestin päivällä on Coca-Colan kannalta erityinen historiallinen merkitys. Päivälleen 52 vuotta aiemmin purettiin Helsingin Hietalahden rantaan ankkuroituneen rahtilaiva M/S Marvicin kannelta 30 000 laatikollista Coca-Colaa. Juoma oli Coca-Cola-yhtiön lahja Sotainvalidien Veljesliitolle ja Helsingin olympialaisten järjestelytoimikunnalle. Tuosta hetkestä ja Helsingin olympialaisista alkoi Coca-Colan virallinen historia Suomessa. Coca-Cola on tukenut olympiakisoja vuodesta 1928 lähtien. Helsinkiin 2. heinäkuuta saapuva soihtuviesti vierailee tänä vuonna Coca-Cola’n tukemana ennätyksellisesti viidellä mantereella ja 27 maassa.
Lisätietoja olympiasoihtuviestistä ja suomalaisista soihdunkantajista:
Coca-Cola Finland Oy, viestintäpäällikkö Théa Natri
p. (09) 3485 4339, 040-528 9777
tnatri@eur.ko.com