Jokaisesta Bonaqua‐pullosta lahjoitetaan 3 litraa puhdasta vettä Afrikkaan. Suomalainen kivennäisvesibrändi Bonaqua aloittaa yhteistyön Suomen Punaisen Ristin kanssa. Yhteistyön tavoitteena on kerätä vuoden 2012 aikana Afrikkaan 50–80 miljoonaa litraa puhdasta juomavettä. Jokainen ostettu Bonaquavesipullo kartuttaa keräystä kolmella litralla. Vuoden loppuun kestävä kampanja huipentuu syksyllä, kun kampanjan keulahahmo, laulaja Irina ja kolme vapaaehtoista matkustavat Suomen Punaisen Ristin kanssa Keniaan viemään vesilahjoitusta perille. 3 litraa puhdasta vettä ‐kampanja auttaa jopa 24 000 ihmisen elämää.
Coca-Cola tyytyväinen Euroopan komission päätökseen hyväksyä steviol glukosidit käytettäväksi makeutusaineena elintarvikkeissa. Stevia parantaa kuluttajan valinnanvapautta
Coca-Colan pop-up-baari avasi keskiviikkona 1.6. keskeiselle paikalle Linnankatu 10:een Turkuun. 50-luvun retrotyyliin sisustettu baari on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Se on osa Coca-Colan 125. juhlavuoden toimenpiteitä ja pystytetty kiittämään kuluttajia menneistä vuosikymmenistä. Heinäkuun alkuun saakka jokainen vieras saa baarista ilmaisen Coca-Cola-tölkin, minkä lisäksi baarissa myydään harvinaisia Coca-Cola-erikoispulloja. Pullojen tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Turun elävän musiikin yhdistys Telmu ry:n toiminnan hyväksi baarin sulkiessa ovensa heinäkuun alussa.
125 vuotta ensimmäisestä Coca-Cola-lasillisesta Sunnuntaina 8.5.2011 Coca-Cola, maailman arvokkain tuotemerkki, täyttää 125 vuotta. Juhlapäivästä käynnistyy kaikkialla maailmassa suuri määrä erilaisia aktiviteetteja, joilla Coca-Cola haluaa kiittää kuluttajia ja yhteistyökumppaneita menneistä vuosikymmenistä. Coca-Cola tunnetaan kautta aikain positiivisesta, onnen sävyttämästä viestinnästään, joka näkyy myös Suomen Coca-Colan juhlavuoden toimenpiteissä.
Kierrätyspullo taipui uuteen ajattomaan muotoon. Coca-Colan muovipulloista ainutlaatuinen design-tuoli.
Coca-Cola ja huonekaluvalmistaja Emeco ovat yhdistäneet ikoniset tuotteensa ja suunnitelleet uuden, kierrätetyistä muovipullosta valmistetun design-tuolin. Tuoli esiteltiin viime vuonna Milanon kansainvälisillä huonekalumessuilla. Linjakkaita ja ajattomia tuoleja saa nyt myös Suomen markkinoilta, kuudessa eri värissä.
Coca-Cola light ottaa tänä keväänä jälleen uuden askeleen huippumuodin maailmaan. Kansainvälinen muoti-ikoni Karl Lagerfeld on suunnitellut kolme ennennäkemätöntä grafiikkaa Coca-Cola light -alumiinpulloille. Nämä pullot ovat jatkoa Coca-Cola lightin piktäaikaiselle yhteistyölle muotimaailman huippunimien kanssa.
Kierrätyspullo taipui uuteen ajattomaan muotoon. Coca-Colan muovipulloista ainutlaatuinen design-tuoli.
Coca-Cola ja huonekaluvalmistaja Emeco ovat yhdistäneet ikoniset tuotteensa ja suunnitelleet uuden, kierrätetyistä muovipullosta valmistetun design-tuolin. Tuoli esiteltiin viime vuonna Milanon kansainvälisillä huonekalumessuilla. Linjakkaita ja ajattomia tuoleja saa nyt myös Suomen markkinoilta, kuudessa eri värissä.
Coca-Cola light ottaa tänä keväänä jälleen uuden askeleen huippumuodin maailmaan. Kansainvälinen muoti-ikoni Karl Lagerfeld on suunnitellut kolme ennennäkemätöntä grafiikkaa Coca-Cola light -alumiinpulloille. Nämä pullot ovat jatkoa Coca-Cola lightin piktäaikaiselle yhteistyölle muotimaailman huippunimien kanssa.
ATLANTA, 28.2.2011 - Maaliskuun 22. päivänä Coca-Cola ja Maroon 5 aikovat Lontoossa suorassa lähetyksessä murtaa levytysstudion raja-aidat ja säveltää fanien kanssa täysin uuden laulun unohtumattomassa tapahtumassa.
The Coca-Cola Company sekä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun Yhdistysten Kansainvälinen Liitto kansainväliseen yhteistyöhön
The Coca-Cola Company sekä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun Yhdistysten Kansainvälinen Liitto (IFRD) ovat julkistaneet kansainvälisen kumppanuussopimuksen, joka laajentaa osapuolien yhteistyötä. Coca-Cola sitoutuu tukemaan maailman suurinta humanitaarista verkostoa taloudellisesti ja strategisesti yli kolme vuotta. Sopimuksen odotetaan edesauttavan humanitaarista työtä merkittävästi.
Huippusuunnittelija Karl Lagerfeld ja Coca-Cola light ovat julkistaneet Euroopan laajuisen yhteistyön, jonka tulokset näkyvät huhtikuussa 11 maassa, myös Suomessa. Maailmankuulu muoti-ikoni suunnittelee kolme ennennäkemätöntä grafiikkaa Coca-Cola light -pulloille. Projekti on jatkoa Coca-Cola lightin pitkään jatkuneelle yhteistyölle muotimaailman huippunimien kanssa.
Uusi tosi-tv-ohjelma etsii talvisen hauskanpidon seuraavaa suurta juttua
Coca-Cola ja Music Television järjestävät kilpailun, jonka palkintona suomalainen kaveriporukka pääsee kuvaamaan omaa tosi-tv-ohjelmaa Leville maaliskuussa 2011. Wild Bunch -niminen ohjelma etsii kilpailun kautta rentoa ja aikaansaavaa kaveriporukkaa kokeilemaan uudenlaisia lumi-ilotteluja Levin talvessa. Ohjelman tavoitteena on löytää paitsi mahtijengi myös talvisen hauskanpidon seuraava suuri juttu. Suomalaiset äänestävät lopullisen voittajan kolmesta parhaasta ryhmästä, jotka kilpailun tuomaristo on valinnut.
New York on kuuluisa kirkkaista värivaloista, kaduilla leijuvasta paahdettujen kastanjoiden tuoksusta, herkullisista pretzel-rinkeleistä, keltaisista takseista sekä valkovihreistä katukylteistä. Kaikki nämä elämykset ovat nyt helsinkiläisten ulottuvilla, kun Suomeen saapuvan Glacéau Vitaminwaterin innoittamana yrittäjät osoitteissa Bulevardi 1-6 tarjoavat niin kadulla kuin sisällä liiketiloissakin aitoja newyorkilaisia elämyksiä, tuoksuja ja makuja.
The Coca-Cola Company julkisti Clinton Global Initiative 2010 -kokouksessa sitoumuksen, jonka mukaan yhtiö tukee vuoteen 2020 mennessä 5 miljoonan naisyrittäjän toimintaa kansainvälisesti. Sitoumus liittyy läheisesti yhtiön Afrikassa toimiviin ”mikrojakelukeskuksiin”, jotka koostuvat itsenäisistä jakeluyrittäjistä. Tätä toimintamallia voidaan hyödyntää myös muualla maailmassa. Viime vuoden Clinton Global Initiative-tilaisuudessa yhtiö antoi sitoumuksen, että 50% kaikista uusista mikrojakelukeskuksista on naisten pyörittämiä. Molemmat sitoumukset ovat osa yhtiön YK:n vuosituhattavoitteita.
Yli 2,2, miljoonaa ihmistä on vuoden alusta katsonut Coca-Colan "Happiness Machine" -filmin YouTube-sivustolla. Yliopistokampuksella kuvatussa piilokamerafilmissä opiskelijat puhkeavat spontaaniin hymyyn, kun juoma-automaatti tarjoaa heille valitun juoman lisäksi ylimääräisiä juomia ja mm. kukkia, pizzaa ja aurinkolaseja. Onnenautomaatti palkittiin arvostetulla CLIO Gold Interactive Award-mainospalkinnolla. Filmin voi katsoa: http://www.thecocacolacompany.com/presscenter/index.html
Taiteen kandidaatiksi valmistuva Anna Alanko (23) voitti Coca-Cola light Fashion -suunnittelupalkinnon Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun perinteisessä kevätmuotinäytöksessä ”Näytös 10:ssä” keskiviikkona 26.5.2010. Anne Kukkohovin johtama tuomaristo arvosti erityisesti Alangon omaperäistä materiaalien käyttöä ja yksinkertaista muotokieltä. Palkinnoksi voitostaan Alanko saa aidot Manolo Blahnikit.
USAID (U.S. Agency for International Development ) ja The Coca-Cola Company ovat julkistaneet uuden 12,7 miljoonan US dollarin arvoisen yhteisinvestoinnin osaksi aiempaa Vesi- ja kehitysyhteistyöohjelmaansa (Water and Development Alliance WADA).
Ruotsalaisten suosikkimehujuoma MER sekä mehujuomatiiviste Fanta 1+9 saapuvat Suomeen. Molemmista on saatavilla useita luonnosta tuttuja ja maukkaita makuvaihtoehtoja, jotka piristävät kesäistyviä päiviä. MER tuo uudelleensuljettavalla pakkausmuodollaan myös jotain uutta Suomen markkinoille.
Tony, Kelly ja Antonio ovat kolme nuorta, jotka ovat varmasti maailman mielenkiintoisimmalla matkalla. He vierailevat 365 päivän aikana 206 maassa ja reissaavat tuona aikana noin 440 000 kilometriä. Sunnuntaina he viettävät päivän Helsingissä ja heidät voi iltapäivällä nähdä mm. luistelemassa Helsingin rautatientorilla.
Coca-Cola Finland on avannut uudenlaisen yritysvierailukohteen Keravalle. Sinebrychoffin tuotantolaitoksen yhteydessä sijaitseva Coca-Cola Elämyskeskus ei tyydy perinteiseen vierailumalliin.
Suomalainen IVANAhelsinki on tänä keväänä kirjaimellisesti kaikkien huulilla. Coca-Cola light pukeutuu huhtikuun alusta Paola Suhosen suunnittelemaan bambikuosiin.
Fanta World makumatka maailman suosituimpien makujen lähteille jatkuu. Uusi huippumaku Fanta World Ananas on pullottanut suomalaisille aimo annoksen karibialaiseksotiikkaa.
Sinebrychoff ja Coca-Cola Finland lanseeraavat tammikuussa uuden vesijuomaperheen. Bonaqua Still -juomat ovat hiilihapottomia lähdevesipohjaisia juomia.
Suomen Palloliiton nuorisotoimintalinjan ja paikallisseurojen uuden yhteisen kehityshankkeen tavoite on kannustaa suomalaistyttöjä jalkapallon pariin ja taata heille harjoittelumahdollisuus kotipaikkakunnalla.
Säät lämpenevät ja jano kasvaa. Kesällä nesteen tarpeemme voi jopa kaksinkertaistua. Kun pitää siitä mitä juo, päivittäisestä nesteytyksestä on helppo huolehtia.
Coca-Cola zero ja Columbia Picturesin James Bond ovat aloittaneet yhteistyön. Kyseessä on 35 maassa toteutettava yhteiskampanja, jonka tavoite on tuoda lisäjulkisuutta marraskuussa maailman ensi-iltaan tulevalle 22.
Syyskuussa kauppihin saapuu uudenlainen täydennetty kevytkolajuom, Coca-Cola light plus. Se on myös ensimmäinen nollakalorinen kevytjuoma hyvään oloon.
Fanta B’good on uusi nuorekas ja hedelmäinen juoma hyvään oloon. Juomien maku on peräisin hedelmämehuista, joita juomissa on perinteistä Fantaa enemmän.
Suomen pullonpalautusjärjestelmä muuttui vuoden vaihtuessa. Tämä tarkoittaa, että juoma-ala siirtyi lähes poikkeuksetta käyttämään uudenlaisia pantillisia kierrätysmuovipulloja.
Olet jo varmaan huomannut kaupoissa uudistuneet puolen litran palautuspullomme. Pulloja on kuusi erilaista, ja ne kaikki kuuluvat tuttuun pantilliseen pullonpalautusjärjestelmään. Vuoden alusta suomalainen pullopanttijärjestelmä laajeni kattamaan myös aiemmin sen ulkopuolelle kuuluneet Powerade- ja Nestea-kierrätysmuovipullot, jotka tammikuusta alkaen ovat olleet pantillisia palautuspulloja.
Samettisen pehmeä uutuustuote Minute Maid Omena muistuttaa niin maultaan kuin koostumukseltaankin kotona puristettua omenatuoremehua. Lisäksi Minute Maid Omena on todellinen C-vitamiinipommi.
Olympiatuli sytytettiin Kreikassa perinteisin menoin maanantaina 24. maaliskuuta. Samana päivänä The Coca-Cola Company julkisti Pekingin olympiakisojen olympiasoihtuviestin kantajiksi nimeämänsä henkilöt.
Sopimuksen piiriin kuuluvat EU-maat, Norja ja Islanti, ja sillä on vaikutusta toimintaan niissä maissa, joissa The Coca-Cola Companyn virvoitusjuomien osuus kansallisesta myynnistä on yli 40 prosenttia ja osuus on kaksi kertaa suurempi kuin seuraavan kilpailijan.
Fanta Free -kevytjuomauutuus on mahduttanut samaan pulloon kaksi suomalaisten rakastamaa mehukasta hedelmää: omenan ja päärynän. Kellertävän kuultava uutuus maistuu juuri sopivan hedelmäiselle ja raikkaalle. Juoma saa makunsa mehusta, eikä siinä ei ole lainkaan lisättyä sokeria.
The Coca-Cola Company ja USA:n kehitysyhteistyövirasto USAID (U.S. Agency for International Development) julkistivat 22.3.2007 yhteensä yhdeksän uutta Afrikkaa koskevaa vesihanketta. Hankkeiden yhteisinvestointi on seitsemän miljoonaa dollaria.
Kivennäisvesiuutuus Bonaqua Mustikka saa makunsa pohjoisen luonnon suosikkimarjasta. Huhtikuussa kauppoihin tuleva Bonaqua Mustikka tuo sydänkesän mustikkaisen makeat aromit suomalaisten huulille ilman sokeria.
Coca-Colan, iTunesin sekä paikallisten kumppaneiden Welldone Agency & Promotionin ja Rumba-lehden yhteistyöprojekti Takeoff on lyönyt itsensä läpi Suomen musiikkiympäristössä. Lähes 200 kotimaista artistilupausta on ladannut musiikkiaan Takeoffin internetsivustolle.
Powerade Lemon Isotonic on uusi maku Powerade -makuvalikoimaan. Uutuus on raikas ja hieman vähemmän makea juoma, joka isotonisuutensa ansiosta tarjoaa parhaan mahdollisen juoman urheiluun ja kuntoiluun.
Uudet nimet ja tunnetut eurooppalaiset musiikkitähdet nousevat tänä kesänä parrasvaloihin voimalla, kun Coca-Cola ja iTunes toteuttavat 17 Euroopan maassa pyörivän musiikkipainotteisen megakampanjan.
The Coca-Cola Company sitoutuu korvaamaan juomissaan ja niiden valmistuksessa käytetyn veden. Monivuotinen yhteistyösopimus WWF:n kanssa makeiden vesialueiden suojelemiseksi julkistettiin.
Atlantassa vietettiin 24.5. uuden, Coca-Colan historiasta, yhtiön toiminnasta ja juomabrändeistä kertovan pysyväisnäyttelyn avajaisia. Nimellä World of Coca-Cola -tunnettuun näyttelyyn odotetaan yli miljoonaa kävijää vuodessa.
Minute Maid on vastaus pohjoismaiden innokkaimpien mehunjuojien eli meidän suomalaisten janoon. Maailmalla laadustaan tunnettu Minute Maid esittelee nyt vihdoin myös Suomessa juoman, jossa on mehun parhaat osat hedelmälihaa myöten.
Kotimaisen musiikin tulevaisuudenlupaukset saavat tukea Coca-Colalta ja iTunesilta, jotka järjestävät nyt jo kolmannen Takeoff-tapahtuman Suomessa. Lauantaina 22. syyskuuta pidettävässä konsertissa esiintyvät Poets of the Fallin ja Traffic Islandin lisäksi Takeoff Talent -yhtyeet Kings of Fools ja The Ruby Foos.
The Coca-Cola Company lahjoitti 2 miljoonaa USA dollaria Antiikin Olympian juhlien pitopaikan ja siten myös olympiakisaperinteen syntypaikan kunnostamiseksi. Alue vaurioitui vakavasti Kreikassa kesällä riehuneiden laajojen metsäpalojen aikana.
Vuoden vaihtuessa Suomen pullonpalautusjärjestelmä muuttuu ja Suomen Coca-Colan juomat pakataan uudenlaisiin pantillisiin 0,5 litran kierrätysmuovipulloihin.
Ilmaston lämpeneminen uhkaa vuosikymmenien kuluessa Coca-Colan joulunajan mainoksista tunnetuksi tulleen jääkarhun tulevaisuutta. Äskettäin perustettu Coca-Colan jääkarhujen suojelurahasto (Coca-Cola Polar Bear Support Fund) pyrkii edistämään jääkarhujen ja niiden asuinalueiden säilymistä.
Huippusuosittu Poweraden Kultapullo on täällä taas! Ateenan Olympiakisoista tuttu kisateemainen erikoispullo on Torinon kisojen kunniaksi jälleen saatavilla myös Suomesta.
Maukas, mehukas, miellyttävän aromikas, pehmeä tai pirteän kirpakka. Nämä kaikki ovat suomalaisten omenaan yhdistämiä mielikuvia. Nyt pirteistä omenan aromeista voi nauttia myös kivennäisvesissä, sillä Bonaqua-tuoteperhe laajenee omenaisella uutuudella.
Ihanan makeista marjoista ja hedelmistä arominsa saava uusi Fanta Free Red Berries ihastuttaa täyteläisyydellään. Lähes kaloriton virvoitusjuoma nimittäin maistuu oikeille marjoille – ilman sokeria.
Sinebrychoff ja Coca-Cola Finland tuovat markkinoille vuoden vaihteessa Nescafe X’press -jääkahvituoteperheen, jossa on kolme herkullista makua. Uutuusjuoma on ollut kuluttajille tehtyjen makutestien ykkönen Suomessa.
Suomessa on viime aikoina liikkunut englanninkielisiä sähköposteja, joissa vastaanottajan kerrotaan voittaneen "Coca-Cola - arvonnassa". Kyseinen sähköpostikirje ei ole The Coca-Cola Companyn lähettämä eikä sponsoroima.
ATLANTA, March 8, 2006 -- The Coca-Cola Company today confirmed its support for the United Nations Global Compact, publicly expressing the Company’s serious commitment to taking a corporate leadership role in the focus areas of the Global Compact: human rights, labor rights, protection of the environment, and anti-corruption.
Kevytjuomista on tullut jo koko kansan juttu, sillä lähes kalorittomat juomat maistuvat kaikenikäisille ympäri Suomea. Enemmistö virvoitusjuomien nauttijoista (64 prosenttia) juo rinnakkain sokerilla makeutettuja ja kevytjuomia. Kuluttajat tietävät, että kevytjuomat ovat sokerittomia, mutta silti vain joka viides tietää niiden vähäisestä kalorimäärästä.
T-paitojen postitus alkaa 20.kesäkuuta, ja viimeiset paidat postitetaan viimeistään 31.8. Paidat pyritään postittamaan korkkien saapumisjärjestyksessä. Mikäli korkkilähetyksessä on epäselvyyksiä, siirtyy se käsiteltäväksi muiden lähetysten jälkeen.
Kesäkampanjan T-paitoja postitetaan korkkilähetysten saapumisjärjestyksessä. Paidat on pakattu pahviin, johon painettuun tekstiin on päässyt valitettava painovirhe. Toisin kuin pakkauspahvissa kerrotaan, mikään lähetys ei sisällä paidan lisäksi mitään kuponkeja.
ATLANTA, July 28, 2006 -- The Coca-Cola Company today announced it has re-launched www.coca-cola.com as its new Coca-Cola brand site. The site is based on the core creative idea of “The Coke Side of Life”, the Company’s new global marketing platform for brand Coca-Cola, and will invite visitors around the world to participate in the evolution of the brand’s heritage.
LONDON, August 2, 2006 -- Coca-Cola and Apple today announced a music partnership in Europe that includes major promotions in the UK and Germany and the launch of a new Coke branded music website across Europe, including the GB, Germany, Austria and Switzerland.
Afganistanin presidentti Hamid Karzai vihki syyskuun 10. päivänä uuden nykyaikaisen alkoholittomien juomien tuotantolaitoksen käyttöön Kabulissa. Tuotantolaitoksesta vastaa Habib Gulzar Non-Alcoholic Beverages Ltd -niminen afganistanilaisyritys.
Bonaqua Karpalo-Greippi on ainutlaatuinen makuyhdistelmä kivennäisvesissä. Poreilevan raikas Bonaqua maistuu nyt raikkaasti pohjoisen aromikkaalle karpalolle, jota raikastaa mehukas greipin maku.
Yksi maailman tunnetuimmista muodoista on Coca-Colan muotopullo, joka täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Monia taiteilijoitakin innoittanut pullo tunnistetaan maailmanlaajuisesti.
Suomalaisille tuttu Bonaqua-makukeskus-televisiomainos voitti kansainvälisen Bottledwaterworld Design Awards -palkinnon televisiomainonnan sarjassa. Mainos on Norjan McCann-mainostoimiston käsialaa, ja Suomen lisäksi mainosta on näytetty Norjassa. Humoristiseksi ja viihdyttäväksi kuvattu mainos sijoittuu James Bond -tyyppiseen makukeskukseen, jossa Bonaqualle tehdään outoja kokeita.
Sinebrychoff ja Coca-Cola Finland lanseeraavat aidolle kolalle maistuvan Coca-Cola zeron Suomeen marraskuussa. Kevytjuoma Coca-Cola zero maistuu yhtä täyteläiseltä kuin perinteinen Coca-Cola mutta sisältää energiaa vain 0,3 kilokaloria desilitrassa.
Marras-joulukuussa Coca-Cola® X-mas Tournamentiin osallistuneet käyttäjät ovat mitanneet taitojaan kolmessa kilpailussa, jotka olivat Castle Climb, Knight Flight ja Triple Trouble. Coca-Cola onnittelee kaikkia voittajia.
Uusi hedelmäinen Fanta Green Apple maistuu mehukkaalle vihreälle omenalle. Juoma sopii nautittavaksi sellaisenaan tai osana juomasekoituksia kevättalven juhlissa. Vastaavaa makua ei ole ollut juomahyllyssä aiemmin.
Kivennäisvedet ovat vakiinnuttaneet paikkansa niin seurustelu-, ruoka- kuin janojuomanakin. Bonaqua Classic on odotettu uutuus perinteisten kivennäisvesien ystäville. Korkea hiilihappopitoisuus, mutta alhainen suolapitoisuus tekevät Bonaqua Classicista terveellisen ja raikkaan ruokajuoman niin kevyeen arkiateriaan kuin juhla-ateriaankin.
The Coca-Cola Company today reported fourth quarter earnings per share of $0.50, compared with $0.38 for the prior year fourth quarter. Reported earnings per share for the full year were $2.00, compared with prior year earnings of $1.77 per share.
Bonaqua Villivadelma on herkullinen maku-uutuus vesien ystäville. Matalahiilihappoinen mutta silti poreilevan raikas Bonaqua maistuu pohjoisen luonnon villinä kasvavalle vadelmalle, jonka aromit kypsyvät täyteen voimaansa lyhyen kasvukauden aikana.
Coca-Colan tukema Soundwave-konsertti jyrähtää ilmoilla 20.6. Helsingin jäähallissa. Pääesiintyjänä on Avril Lavigne, ja lavalle nousevat myös Simple Plan, Poets Of The Fall ja Melody Club. Soundwave on Coca-Colan uusi euroopanlaajuinen musiikkiohjelma, joka koostuu useista erilaisista kesän aikana järjestettävistä musiikkitapahtumista.
Washington, D.C., May 04, 2005 - In recognition for their leadership in developing innovative ways to combat global warming, The Coca-Cola Company, McDonald's and Unilever were awarded the United States Environmental Protection Agency's Climate Protection Award at a ceremony in Washington, DC.
Coca-Cola, Punainen Risti ja neljä pohjoismaista taiteilijaa ovat yhdistäneet voimansa taidekampanjassa, jolla kerätään varoja Punaisen Ristin työn hyväksi. Kaikissa Pohjoismaissa taiteilijoiden Punaiselle Ristille lahjoittamat teokset on painettu Coca-Cola light-taidetölkkeihin.
Coca-Cola SoundWave tarjoaa tuhannelle eurooppalaiselle musiikinystävälle huikean kesämatkan Euroopan kuumimmille festareille. Haluttuihin lippuihin pääsee käsiksi osallistumalla netissä parhaillaan pyörivään musiikkiaiheiseen tietokilpailuun. SoundWave on Coca-Colan tähän asti suurin koko Euroopan kattava musiikkihanke.
Coca-Cola SoundWave is a new, international programme from Coca-Cola that celebrates music, travel and the thrill of new experiences. Launching in this summer, it brings together young music lovers from across Europe and encourages them to share in the exciting discovery of new music from different countries.
The Coca-Cola SoundWave Summer continued in great style this week as on June 22 the Coca-Cola SoundWave train hosted music lovers for a party around Stockholm prior to the Coca-Cola SoundWave concert at the stunning Globen stadium.
The Coca-Cola Company today reported second quarter earnings per share of $0.72, compared with $0.65 for the prior year second quarter. Second quarter earnings per share included a benefit of $0.04 per share due to a gain from the favorable high fructose corn syrup (HFCS) lawsuit settlement, the favorable resolution of tax matters.
There was only one way to begin the massive Eurockeennes de Belfort festival last weekend and that was on board the Coca-Cola SoundWave train. The striking-looking express departed on Friday (July 1st) with 160 lucky Coca-Cola SoundWave winners for the five hour journey from Paris through the French countryside to Belfort.
Beijing, August01, 2005 - The one partnership that has sustained the modern Olympic Movement more than any other was ceremoniously extended today. In a ceremony with the Olympic Family at the Great Wall of China, The Coca-Cola Company and the International Olympic Committee (IOC) announced the renewal of their historic partnership for an unprecedented 12 years.
The Festival Internacional de Benicàssim offered an incredible weekend of dance, rock, pop, fashion and art for Coca-Cola SoundWave prize winners last weekend. However, the fun began before guests even arrived on site, as a memorable journey commenced far away from the town of Benicàssim on the Mediterranean coast – in fact, in Madrid.
Artisti Ville Valon Punaiselle Ristille lahjoittaman taideteoksen huutokauppa on käynnistynyt osoitteessa www.qxl.co.uk. Teokseen voi tutustua tarkemmin huutokauppasivustolla, josta se löytyy muun muassa hakusanoilla Ville Valo, Red Cross ja Coca-Cola.
Coca-Cola light tuo ensimmäisenä Suomessa markkinoille limen maun kolajuomaan. Coca-Cola light Lime tarjoaa kolajuomien ystäville uuden jännittävän maun, joka ihastuttaa raikkaudellaan. Uutuusmaku on myös miellyttävän kevyt, sillä puolen litran pullossa on vain viisi kaloria.
Atlanta, September 12, 2005 - The Coca-Cola Company and its bottling partners announced today that they have shipped more than 30 million donated 8-oz.
Atlanta, October 07, 2005 - The Coca-Cola Company today releases its third annual report on the environment, documenting progress in company and bottler operations that have improved water use ratios, increased energy efficiency and improved recycling efforts.
The Coca-Cola Company ja FIFA ovat tänään julkistaneet jatkavansa yhteistyötä vuoteen 2022. Coca-Cola on yksi FIFAn tähän asti pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista – ensimmäiset stadionmainokset nähtiin jo 1950-luvulla ja viralliseksi Kansainvälisen Jalkapalloliiton sponsoriksi Coca-Cola lähti vuonna 1978.
Reported earnings per share of $0.39 for the third quarter and $1.50 for the first nine months. Third quarter earnings per share includes a net reduction of $0.11 per share due to impairment charges, previously announced, and tax adjustments.
BRUSSELS, Oct. 19, 2004 -- The European Commission today announced that it has accepted a wide-ranging Undertaking from The Coca-Cola Company and its EEA bottlers relating to various commercial practices that have been under investigation since 1999.
The Coca-Cola Companyn Afrikka-säätiö (The Coca-Cola Africa Foundation) on julkaissut raportin, joka tarkastelee hivin ja aidsin vaikutusta yhtiön ja sen pullotajayhteistyökumppanien toimintaan. Raportti myös esittelee Afrikka-säätiön toimintaa ja saavutuksia taistelussa hivin ja aidsin leviämistä vastaan.
SAS ja Coca-Cola -ympäristösäätiön vuotuiset Pohjoismaissa myönnettävät stipendit ovat jälleen haettavana. Säätiö jakaa vuoden 2005 keväällä noin 27 000 euron suuruisen stipendirahan projekteille, joissa lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus tutustua luontoon ja työskennellä sen hyväksi.
Kevytlimonadien kulutus on voimakkaassa kasvussa, markkinat ovat kasvaneet kymmenessä vuodessa noin 10 prosenttia. Suomalaisista jo lähes puolet valitsee juomakseen kevytvirvoitusjuoman sokerilla makeutetun limonadin sijaan.
The Coca-Cola Company on yksi tänään alkavien Ateena 2004 olympiakisojen pääyhteistyökumppaneista. Coca-Cola on näkyvästi läsnä kisakaupungissa – tarjolla on muun muassa lukuisia erilaisia tapahtumia.
Poweraden ja Kansainvälisen olympiakomitean Ateena 2004 olympiakisojen yhteydessä julkaisema urheilijan ravinto-opas paljastaa oikeanlaisen nesteytyksen ja ravinnon tärkeyden. Urheilusuorituksen aikana elimistön lämpötila nousee ja ylimääräinen lämpö poistuu hikoilun mukana.
Sambaesitykset värittävät perjantaina ja lauantaina Helsingin keskustan kesämenoa. Suomen taitavimmista show-tanssijoista, StepUp Dancers -tanssiryhmästä koottu Coca-Cola light lemon -sambaryhmä esiintyy päivän aikana kerran tunnissa Helsingin keskustassa.
Suomen suurin golftapahtumasarja Coca-Cola Golf on golfin tärkeimpien osa-alueiden eli lähipelitaitojen opetteluun kehitetty nuoriso-ohjelma. Tänä vuonna Coca-Cola Golf järjestetään kymmenennen kerran, ja toimintahistoriansa aikana CCG on tutustuttanut yli 17 000 nuorta golfiin.
Minea Blomqvist on ryhtynyt Suomen suurimman golftapahtumasarjan Coca-Cola Golfin kummiksi. Coca-Colan valmistuksesta ja myynnistä vastaava Sinebrychoff on solminut yhteistyösopimuksen Minea Blomqvistin kanssa.
Olympiasoihtukulkue lähtee liikkeelle Rautatientorilta Lasse Virenin johdolla perjantaina klo 12. Samalla eri etnisiä taustoja ja kansallisuuksia edustavat nuoret lähettävät ilmaan 52 rauhan kyyhkyä.
Maailmaa kiertävän ATEENA 2004 -olympiasoihtuviestin kunniaksi olympialaisten pitkäaikaisin yritystukija Coca-Cola ja Opiskelijoiden Liikuntaliitto OLL ovat järjestäneet Saata Olympiatulta! -arkiliikuntaohjelman.
Coca-Cola Finland julkisti tänään valitsemansa 42 suomalaista olympiasoihdunkantajaa. Olympiasoihdunkantajat edustavat monipuolisesti niin suomalaisia arkipäivän sankareita kuin inspiroivia julkisuuden henkilöitän.
The Coca-Cola Company lanseeraa kesällä Yhdysvalloissa ja Japanissa uuden vähähiilihydraattisen Coca-Colan nykyisten Coca-Cola-variaatioiden rinnalle. Uusi Coca-Cola C2 -juoma sisältää puolet vähemmän sokeria, hiilihydraatteja ja kaloreita verrattuna normaaleihin kolajuomiin.
Suomen Palloliitto ja Coca-Cola Finland ovat sopineet monivuotisen yhteistyönsä jatkamisesta. Kaksivuotisen sopimuksen mukaan Coca-Cola Finland on yksi kolmesta Palloliiton nuorisotoiminnan pääyhteiskumppanista sekä A-maajoukkueen ja suomalaisen huippujalkapallon virallinen juomatoimittaja.
Maailmanlaajuinen soihtuviesti käynnistyi tänään olympiatulen sytyttämisellä Kreikan Olympiassa. Coca-Cola osallistuu soihtuviestin järjestämiseen 27 maassa valitsemalla juoksijoita sekä järjestämällä paikallisia olympia-aatetta edistäviä tapahtumia sekä soihtuviestipäivänä että sitä ennen.
Jokelan yläasteelle Tuusulassa ja Riihenmäen koululle Mäntsälässä on myönnetty pohjoismaisen SAS ja Coca-Cola -ympäristösäätiön stipendit. SAS ja Coca-Cola -ympäristösäätiö myönsi 13 stipendiä, jotka olivat arvoltaan yhteensä 250 000 Ruotsin kruunua eli noin 27 000 euroa.
Coca-Cola Finland hakee suomalaisia olympiatulen kantajia, joiden on määrä olla mukana Helsingissä vierailevassa Ateenan olympialaisten soihtukulkueessa.
Fanta yllättää jälleen iloisesti! Coca-Cola Finland ja Sinebrychoff esittelevät huhtikuun alussa virkistävän uutuusmaun Fanta Shokatan, jossa yhdistyvät seljankukan hedelmäinen ja sitruunan kirpeän raikas maku.
Kansainväliset lehdistötiedotteet
Haetko The Coca-Cola Companyn kansainvälisiä lehdistötiedotteita? Klikkaa tätä linkkiä