The Coca-Cola Company pullotuskumppaneineen on saavuttamassa vuodelle 2020 asettamansa vesineutraaliustavoitteet. Yhtiö palauttaa tänä vuonna yhteisöille 68 % vedestä, jonka se käytti vuoden 2013 aikana myydyissä juomissa. Tähän mennessä The Coca-Cola Company on palauttanut arviolta 108,5 miljardia litraa vettä takaisin yhteisöille ja luontoon. Käynnissä on 509 vesihanketta yli sadassa maassa.

"Vesi on arvokas luonnonvara ja liiketoimintamme edellytys. Siksi on erittäin tärkeää toimia tehokkaasti ja vastuullisesti sekä asettaa kunnianhimoisia tavoitteita ohjaamaan toimintaa", sanoo Beatriz Perez, Coca-Cola Companyn kestävän kehityksen johtaja.

Tavoitteena vesineutraalius vuoteen 2020 mennessä

Vuonna 2007 The Coca-Cola Company pullotuskumppaneineen asetti tavoitteekseen palauttaa vuoteen 2020 mennessä yhteisöjen käyttöön sama määrä vettä, minkä se käyttää juomissaan ja niiden valmistusprosesseissa. Vuonna 2013 yhtiö vahvisti olevansa edelleen samalla tiellä ja uusi vuodesta 2007 jatkuneen kumppanuutensa WWF:n kanssa. ”Olemme kaiken kaikkiaan hyvässä vauhdissa tavoitteidemme saavuttamisessa. 80 % liiketoimintayksiköistämme on linjassa niille asetettujen tavoitteiden kanssa tai jopa niitä edellä”, Perez sanoo.

Saavuttaakseen tavoitteensa The Coca-Cola Company on sitoutunut 509 erilaiseen yhteisölliseen vesihankkeeseen yli sadassa maassa. Projekteissa parannetaan jäteveden huoltoa, parannetaan puhtaan veden saatavuutta, suojellaan vesistöjä sekä lisätään tietoisuutta kriittisistä vesikysymyksistä.

Sen lisäksi, että The Coca-Cola Company palauttaa juomien valmistuksessa käyttämänsä veden yhteisöille, se myös kierrättää juomien tuotannossa käytetyn veden tehokkaasti. Laadukkaasti puhdistettu luontoon palautuva vesi täyttää tai ylittää paikalliset säännökset. Yhtiö pyrkii myös parantamaan vedenkäytön tehokkuutta sekä tekee vesiensuojelusuunnitelman ja haavoittuvuusarvioinnit kaikissa tuotantolaitoksissaan maailmanlaajuisesti. Tavoitteet tuottavat tulosta tälläkin saralla: yhtiön vedenkäytön tehokkuus parani viidenneksellä (21,4 %) vuosien 2004-2012 välillä.

Intiassa The Coca-Cola Company on ylittänyt tavoitteensa ja palauttaa yhteisöille peräti 130 % juomien valmistuksessa käytetystä vedestä tukemalla erilaisia vesihankkeita eri puolilla maata.  Hankkeet liittyvät muun muassa koulujen puhtaan veden saantiin ja jätevesihuoltoon, sadeveden keräämiseen, lampien suojeluun, patojen tarkistamiseen sekä projekteihin, jotka parantavat vedenkäytön tehokkuutta maataloudessa.

Perussa The Coca-Cola Company on sitoutunut tavoittelemaan vesineutraaliutta vuoteen 2015 mennessä. Osana hanketta Coca-Cola avasi huippumodernin LEED-sertifioidun pullotuslaitoksen Perun Trujillossa maaliskuussa 2014. Etelä-Amerikan nykyaikaisimpiin tuotantolaitoksiin kuuluvassa tehtaassa tehokas veden ja energian käyttö on pyritty maksimoimaan.

Kuva:

Ouagadougou, Burkina Faso: Yksi The Coca-Cola Companyn hankkeista on RAIN-ohjelma, jonka tavoitteena on tarjota puhdasta vettä kahdelle miljoonalle afrikkalaiselle vuoteen 2015 mennessä. Ouagadougoun puhtaan juomaveden hanke on mahdollistettu The Coca-Cola Companyn, WaterAidin, paikallisen vesilaitoksen sekä paikallisen yhteisön avulla.