Reilu viikko sitten Coca-Cola teki merkittävän julkistuksen: yhtiö on saavuttamassa 100-prosenttisen vesitäydennystavoitteensa jo vuoden 2015 loppuun mennessä. Kansainvälinen Coca-Cola-organisaatio korvaa vesitäydennysprojekteillaan jo 94% sen juomissa kansainvälisesti vuonna 2014 käytetystä vedestä. Tämä tarkoittaa käytännössä, että vuosittain 153,6 miljardia litraa vettä palautetaan 209 yhteisövesiprojektin avulla 61 maassa niin ihmisten kuin luonnonkin käyttöön. Ilman sen suurempia juhlallisuuksia on on kuitenkin pakko todeta, että kyseessä on merkittävä saavutus.
Me Coca-Cola-yhtiössä vesien suojelutehtävissä työskentelevät olemme ylpeitä siitä, että saavutimme tavoitteemme etuajassa. Samanaikaisesti muut työkaverimme kysyvät meiltä usein, mitä vesitasapaino tarkoittaa. He ymmärtävät kyseessä olevan hyvän jutun, mutta eivät aivan tarkkaan ymmärrä miksi.
Niinpä ajattelin palastella tämän saavutuksemme helpommin ymmärrettävään muotoon. Vesi on keskeinen raaka-aine juomissamme ja vettä käytetään myös juomien valmistusprosesseissa. Olemme kansainvälinen yritys, jolla on toimintaa 207 maassa ja jonka juomia ihmiset ympäri maailmaa nauttivat päivittäin noin 1,9 miljardia annosta. Vuodessa käytämme noin 305 miljardia litraa vettä. Me tiedostamme vastuumme täydentää eli toisin sanoen korvata käyttämämme veden.
Tämä on juuri se syy, miksi asetimme itsellemme tavoitteen korvata vuoteen 2020 mennessä vuosittain kaiken sen veden, jota käytämme juomissamme ja niiden valmistuksessa. Uskomme saavuttavamme tämän tavoitteen jo tänä vuonna.
Mutta miten vesi korvataan tai miten vesivaroja täydennetään? Me palautamme vettä ihmisten ja luonnon käyttöön kahdella tavalla: puhdistamalla jätevedet ja projekteilla, joilla mahdollistetaan ihmisille puhtaan veden saatavuus.
Juomien valmistusprosesseissa käytetty vesi puhdistetaan huolellisesti ennen kuin se palautetaan takaisin luontoon. Luontoon palautettavan veden on mahdollistettava vesiperäisten eläinten ja kasvien terve elämä ja täytettävä niin yhtiön kuin paikallisen lainsäädännön kriteerit luontoon palautettavalle vedelle.
Juomissamme käytetty vesi, eli ihmisten juomissamme nauttima vesi, on mahdollista korvata erillaisten yhteisövesiprojektien avulla. Näitä toteutetaan erityisesti sellaisilla alueilla, joissa puhtaan veden tarve on suuri. Näillä projekteilla parannetaan tavallisten ihmisten mahdollisuuksia nauttia turvallista, puhdasta vettä sekä suojellaan jokia ja muita tärkeitä vesialueita.
Meillä on satoja projekteja useissa maissa. Siksi on tärkeää, että meillä on luotettavat menetelmät seurata ja arvioida projektien vaikuttavuutta ja onnistumista. Mutta kuka voi arvioida meidän toimintaamme? Entä kuka voi vahvistaa sen, miten paljon vettä projektiemme avulla tuotetaan ihmisten ja luonnon käyttöön? Vastaus on: ainoastaan toimintaamme muutenkin seuraavat asiantuntijasidosryhmät.
Järjestö nimeltä The Nature Conservacy (TNC) on ollut kriittisen tärkeä kumppani, kun olemme etsineet luotettavaa ja muiden asiantuntijoiden hyväksymää tapaa mitata vesitäydennysprojektiemme tuloksia. Yhdessä TNC:n kanssa kehitetyn menetelmän avulla vesiprojektiemme tuloksia mitataan vuosittain.  Sellaiset yhteistyökumppanit kuten LimnoTech ja Global Environment & Technology Foundation laskevat kyseisen menetelmän avulla ohjelmiemme avulla tuotetun puhtaan veden määrän. Ja lopulta Deloitte vahvistaa, ovatko tehdyt laskelmat oikein.
Se päivä, kun Deloitte vahvisti lopullisen vuonna 2014 tuotetun veden määrän oli meille todella jännittävä. Vastuullisuusprojekteihin liittyvät juhlat ovat kuitenkin usein lyhyitä, sillä aina on näköpiirissä lisää tehtävää.
Vaikka saavutamme vuodelle 2020 asetetun vesitäydennystavoitteen jo vuonna 2015, halumme edelleen keskittyä vesiprojektiemme kehittämiseen. Juomiemme myynti kasvaa koko ajan ja meidän on kyettävä korvaamaan myös kasvavasta myynnistä syntyvä vedenkäytön lisäys. Haluamme jatkossakin korvata 100% siitä vedestä, jota yhtiö ja sen juomien valmistuksesta vastaavat yhtiöt käyttävät. Ja lähes  3 600 erilaisen juomamme suosion kasvu tarkoittaa, että meidän on investoitava uusiin projekteihin veden korvaamiseksi.
Toivottavasti tämä lyhyt selvitys auttaa sinua ymmärtämään, mitä veden täydentäminen tarkoittaa ja mitä me niin vettä käyttävänä kuin paikallisesti toimivana yhtiönä pyrimme tekemään. Meitä kaikia tarvitaan maailman vesivarojen suojelussa.
Joe Rozza Coca-Cola Companyn vesivarojen suojelusta vastaava johtaja.