Sinebrychoffin ja Coca-Colan juomavalikoimaan Suomessa kuuluu virvoitusjuomia ja vesiä, yhteensä lähemmäs 30 erilaista juomaa. Näistä 8 on perinteistä sokerilla makeutettua juomaa, loput 19 vähäkalorisia ja kalorittomia juomia.*

Kaikista suosituimmista virvoitusjuomamauista on saatavilla kevytversio, johon ei ole lisätty sokeria.  Coca-Cola Lightissa ja Coca-Cola Zero Sugarissa ei ole lainkaan sokeria, kuten ei myöskään Sprite Zerossa. Myös perinteinen Sprite sisältää 30% vähemmän sokeria kuin aiemmin ja Fanta Zero appelsiinin sokeri on peräisin juomassa käytetystä appelsiinimehusta. Bonaqua -juomaperhe puolestaan koostuu joko kalorittomista tai vähäkalorisista juomista. Kolmesta Hyvää Päivää –juomasta kaksi on vähäkalorisia.

Näiden lisäksi juomavalikoimaan kuuluvat Powerade-urheilujuomat, jotka ovat niin ikään vähäenergiaisia. 

Euroopan Coca-Cola seuraa eri Euroopan maissa myytyjen juomien ja niiden myötä nautittujen kalorien määrää. Suomessa myytyjen juomien kalorit lasketaan mukaan tähän ns. eurooppalaiseen kalorijalanjälkeen. Vuosina 2000 - 2010 Coca-Cola –yhtiön hiilihapollisissa virvoitusjuomissa myytyjen kalorien määrä väheni 10%. Euroopassa tavoitteena on, että jokaisessa maassa pyritään edelleen ohjaamaan kulutusta kevyempään suuntaan ja siten vähentämään Euroopassa myytyjen kalorien määrää toiset 10% vuoteen 2020 mennessä.

*Luvut vuodelta 2016