Näistä ja monista muista Coca-Colaan liittyvästä tarinoista ja myyteistä kuulet lisää Elämyskeskuksessa.

Coca-Cola joulupukilla on suomalaiset juuret – TOTTA!

Vuonna 1931 The Coca-Cola Company palkkasi Haddon Sunblom nimisen taiteilijan  luomaan joulumainonnalleen ilmeen. Sundblomin kynästä syntyi joulupukki, joka levisi Coca-Cola -mainonnan myötä maailmalle.

Huddon Sundblomin isä oli kotoisin Ahvenmaalta, minkä vuoksi Chicagossa varttuneen Sundblomin luomalla Coca-Cola Joulupukilla katsotaan olevan suomalaiset juuret. Ahvenanmaa on julkaissut Joulupukkihahmosta mm. postimerkin sekä järjestänyt Sunblom teoksista näyttelyn Ahvenanmaalla.

Sunblom piirsi vuosien 1931 ja 1964 välillä yli 40 öljymaalausta Coca-Cola -joulupukista. Nämä lukuisat joulupukkikuvat ovat vieläkin käytössä Coca-Cola’n mainoksissa, julisteissa, pakkauksissa ja monissa muissa keräilymateriaaleissa.

Coca-Colan resepti on yhä sama kuin yli 100 vuotta sitten – TOTTA!

Coca-Colan salainen resepti kehitettiin vuonna 1886. Silloin ei ollut olemassa keinotekoisia ainesosia vaan kaikki ainesosat olivat jo silloin peräisin luonnosta. Juoman kaikki ainesosat mainitaan etiketissä. Se, mikä tekee Coca-Colan reseptistä salaisen sen ainesosien suhde sekä mistä kasvisuutteet on uutettu – nämä lopulta ratkaisevat sen, miten Coca-Colan ainutlaatuinen maku syntyy.

Coca-Colaa käytettiin alussa lääkkeenä – TOTTA!

1880-luvulla kehitettiin sadoittain uudenlaisia juomia eri tarkoituksiin ja vaivoihin. Apteekkari Pemberton ryhtyi kehittämään uutta juomaa, joka olisi piristävää ja virkistävää ja auttaisi päänsärkyyn.  Keksintö ei lyönyt itseään läpi lääkkeenä vaan juuri virkistävänä ja raikkaana juomana.

Coca-Colaa voi käyttää autokemikaalina – VÄÄRIN!

Tämä on yksi juomaan liitetyistä lukuisista myyteistä. Coca-Colassa on 89% prosenttia vettä, joten se jäätyy veden tavoin pakkasessa. Siksi emme suosittele juoman käyttämistä pakkasnesteenä, vaikka sitkeä huhu kehottaa

Coca-Cola oli alussa vihreää – VÄÄRIN!

Sitkeä myytti kertoo Coca-Colan olleen alussa vihreää. Juoma on kuitenkin aina ollut ruskeaa. Myytti lienee saanut alkunsa siitä, että aito lasinen Coca-Cola –muotopullo on väriltään vihertävä. Tätä väriä kutsutaan Georgia Green   –nimellä. Atlantan kaupunki sijaitsee Georgian osavaltiossa, mistä juontuu värin nimen alkuosa.  Vihertävät Coca-Cola –pullot ovat tuttuja mm. Andy Warholin taideteoksista.

Coca-Colan muodokkaan pullon suunnitteli amerikkalainen lasimestari – VÄÄRIN!

Pullon kehitti vuonna 1915 ruotsalainen Alexander Samuelson, joka Yhdysvaltojen Indianan osavaltiossa Terre Hautessa sijaitsevan "The Root Glass Company”n lasimestari.

Siihen saakka kaikki virvoitusjuomat oli pullotettu samanlaisiin pulloihin, ja monet yrittivät sen vuoksi kopioida Coca-Colaa. Coca-Cola Company halusi  kehittää pullon, joka selvästi erottuisi perinteisistä virvoitusjuomapulloista. Muodon piti olla helposti tunnistettava ja niin erikoinen, että sen tunnistaisi paljain käsin pimeässä.