UEFA EURO 2016™  -turnaus, eli tuttavallisemmin jalkapallon EM-kisat, ovat aivan nurkan takana. Jännitys tiivistyy, eivätkä pelaajat ole ainoita, jotka valmistautuvat edessä odottavaan koitokseen. Myös kisojen virallinen yhteistyökumppani Coca-Cola tekee kaikkensa, jotta tapahtuma olisi unohtumaton kaikille osallistujille.

Kesäkuun 10. päivä alkavat kisat ovat työllistäneet Coca-Colan luovaa tiimiä kuukausien ajan. Tarkkaan suunnitellun ohjelman tarkoitus onkin juhlistaa urheilua ja hemmotella jalkapallofaneja monin eri tavoin. UEFA EURO 2016™ -turnauksen kantava teema on kestävä kehitys, minkä lisäksi Coca-Cola juhlistaa innovaatiota. Coca-Colan kisateema liittyy uusiin ideoihin ja digiteknologian hyödyntämiseen läpi kisojen. Samalla korostetaan myös innovoinnin roolia kestävän kehityksen tukena.

Coca-Cola haluaa kutsua kaikki jalkapallofanit nauttimaan ainutkertaisista hetkistä kisojen merkeissä. Iloa ja hyvää tunnelmaa välittääkseen Coca-Cola on värvännyt ruotsalaisen elektromusiikin tähden Aviciin rinnalleen. Suuren suosion saavuttanut Avicii on yhdessä australialaisen Conrad Sewellin kanssa luonut Coca-Colan kesäisen Taste the Feeling -kappaleen.

Coca-Cola-tunnelmaa kisakaupungista toiseen

Coca-Cola tulee nostattamaan kisatunnelmaa kaikissa kymmenessä kisakaupungissa ympäri Ranskan. Tavoitteena on ilahduttaa kaikkialta maailmasta Ranskaan saapuvia faneja, ja juhlistaa jalkapallon iloa. Coca-Cola tuleekin olemaan läsnä aina siellä, missä on jalkapallon ystäviä.

Coca-Cola näkyy lentokentillä, stadioneilla, baareissa, kaupoissa ja erityisillä ”fan zone”-alueilla. Jokaisesta kisakaupungista löytyy Coca-Colan oma kisafaneille tarkoitettu alue, joka viihdyttää vierailijoita uusilla tuotteilla, valokuvauskopeilla ja kilpailuilla. Myös lähes 400 baaria ympäri Ranskan pukeutuu Coca-Colan ja UEFA EURO 2016™ -turnauksen väreihin osoittaakseen tukensa kisoille.

Digitaaliset kisat

Moderniin tapaan, Coca-Cola tukee kisoja myös internetin välityksellä. Jalkapallon EM-kisoja varten perustettu digitiimi aktivoi faneja mielenkiintoisen sisällön ja kilpailujen avulla Coca-Colan kansainvälisillä sosiaalisen median kanavilla. Jalkapallon EM-kisoihin kuuluvat nopeat liikkeet ja mielenkiintoiset tilanteet, joihin jatkuvassa valmiudessa oleva digitiimi pystyy vastaamaan.

Coca-Cola ja jalkapallofanit ympäri maailman odottavat jo innolla kisoja alkaviksi. Kisojen lopputulos selviää 10. heinäkuuta, mutta matka finaaliin tulee olemaan vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen ja jännittävä kuin itse finaalimatsikin.