Hyvä maku, oman polun seuraaminen ja laadukkaan työn arvostaminen kulkevat käsi kädessä. Monesti ihmiset, jotka kiteyttävät kaikki nämä arvot, löytyvät yllättävistäkin paikoista: töölöläisestä suutarinliikkeestä, festarilavalta tai vaikka kodikkaasta kahvilasta. Bonaqua esittelee neljä Hyvän maun lähettilästä, jotka toteuttavat itseään heille tärkeiden asioiden kautta joka päivä.

Bonaqua-juomaperheen vesissä yhdistyvät korkea laatu, oman jutun löytäminen ja seikkailunhaluisuus. Samoja asioita haettiin myös Bonaqua Hyvän maun lähettiläissä, tavallisissa suomalaisissa, jotka ovat jollakin tapaa omassa elämässään osoittaneet hyvää makua. He arvostavat hyviä hetkiä ja ovat oman alansa ammattilaisia, jotka tekevät työtään intohimolla ja laadusta tinkimättä.

Suutari Juho Erving Bonaqua Hyvan maun lahettilas

Suutari Juho Ervingille hyvä maku tarkoittaa laadukasta käsityötä.

Ensimmäinen hyvän maun lähettiläs löytyy töölöläisestä suutarinliikkeestä. Vuoden käsityöläiseksi 2016 valittu Juho Erving on nuori suutari, joka nauttii kaikista eniten ihmisten lempikenkien kunnostamisesta. Kenkiä tuodaan kunnostettavaksi jopa Tallinnasta saakka, niin kauas ovat huhut Juhon tinkimättömästä ammattitaidosta kiirineet.

Juhon arvostus laatuun ja intohimo omaan tekemiseen tekevätkin suutarista täydellisen hyvän maun lähettilään. ”Hyvä maku on kaikkien itse määriteltävissä. Itse olen old school, tykkään vintage-kengistä”, pohtii Juho suhtautumistaan hyvään makuun. Kyse onkin enemmän oman polun ja mieltymysten seuraamisesta, kuin absoluuttisesta hyvän maun määritelmästä.

Juho ehti työskennellä suutarinliikkeissä ympäri Suomen, kunnes perusti oman kivijalkayrityksen. Oma liike ja oman maun seuraaminen ovatkin sopineet nuorelle suutarille parhaiten. Paikoilleen hän ei ole suinkaan jäämässä, vaan suunnittelee jo seuraavaa projektia. ”Haluaisin seuraavaksi brändätä omia tuotteita, jotka kestävät isältä pojalle”, haaveilee Juho. ”Olen alkanut uskomaan, että hullutkin ideat ovat oikeasti mahdollisia.”

Suutari Ervingin löydät täältä.

Haza Hajipoori Bonaqua Hyvan maun lahettilas

Ammattitanssija Haza Hajipoori on valmis työskentelemään unelmiensa eteen.

Toinen Hyvän maun lähettiläs taas viihtyy musiikin pyörteissä. Ammattitanssija Haza Hajipoori voitti Dance-kilpailun vuonna 2012 ja matkustelee ympäri maailman työnsä lomassa. Tanssisalien lisäksi tutuksi ovat käyneet myös suuret lavat, sillä Haza on tanssinut mm. Antti Tuiskun ja Krista Siegfriedsin taustalla. Haza on tehnyt paljon töitä päästäkseen unelma-ammattiinsa, ja palkintohyllyltä löytyy mm. suomenmestaruuksia ja MM-hopea. Hazan iloinen elämänasenne ja halu tehdä töitä unelmien eteen tekee hänestä täydellisen Bonaqua Hyvän maun lähettilään.

Wia Nyman Bonaqua Hyvan maun lahettilas

Wia Nyman haluaa kehittää suomalaista kahvilakulttuuria.

Kolmas Hyvän maun lähettiläs tuntee kahvilakulttuurin salat. Wia Nyman pitää Punavuoressa suosittua kahvila Kuumaa, joka on tunnettu hyvästä kahvista, rapeista croisanteista ja herkullisista raakakakuista. Siskonsa kanssa kahvilaa pyörittävä Wia työskentelee uupumatta helsinkiläisen kahvilakulttuurin puolesta, ja mikä kertoisikaan paremmin hyvästä mausta kuin Kuumassa tarjoiltava all-day breakfast. Klikkaa Kahvila Kuuma , jos haluat tutustua Wian paikkaan.

View Bonaqua Hyvan maun lahettilas

Bonaqua Hyvän maun lähettiläänä View edustaa oman jutun löytämistä ja hyvää musiikkimakua.

Neljäs Hyvän maun lähettiläs nähdään kesäisen Suomen isoimmilla festarilavoilla. Nuori rap-artisti View on seurannut intohimoaan musiikin maailmaan, ja artistin Avalon-EP sain loistavan vastaanoton vuonna 2015. Kasvava suosio vie tien Flow’n, Sidewaysin ja Ruisrockin kaltaisille lavoille. Bonaqua Hyvän maun lähettiläänä View edustaa oman jutun löytämistä ja hyvää musiikkimakua. Tsekkaa virallinen View –sivu ja artistin kuulumiset.

Työ palkitsee!

Kuten kaikki neljä hyvän maun lähettilästä osoittavat, ilmenee hyvä maku eri muodoissa ja eri tavoin. Jollekin se voi tarkoittaa laadukasta käsityötä, jollekin taas tiettyä musiikkityyliä, vastajauhettua kahvia tai oman polun löytämistä. Kaikki voivat varmasti olla samaa mieltä siitä, että hyvin tehdyn työn jälki palkitsee kovatkin ponnistelut. Juho Erving tunteekin työn hedelmistä saadun ilon: ”Paras hetki on se, kun viimeistelee kengät kiillottamalla ja asettaa ne omistajaa odottamaan.”

Bonaqua suutari Ervingin tyopoydalla