Hyönteiskokki Topi Kairenius suunnitteli neljän ruokalajin ’Coke and Insects’ -hyönteismenun, jossa Coca-Colaa käytetään ensimmäisen kerran gourmet-tason hyönteisruokien raaka-aineena. Suomen Coca-Colalle reseptit laatinut Kairenius on yksi harvoista länsimaalaisista hyönteisiin erikoistuneista kokeista. Resepteissä on hyödynnetty Coca-Colaa sekä raaka-aineena että ruokien makua tasapainottavana makuparina.

RESEPTIT:

Coca-Cola Crickets Nacho Platter
neljälle

Marinadi
1 dl riisi- tai valkoviinietikkaa
0,5 dl soijaa
3 dl Coca-Colaa
1 tl suolaa
2 tl jauhettua kuminaa
30 g kotisirkkaa (pakaste)

Kaada etikka-ainekset pakkasesta otettujen sirkkojen sekaan ja sekoita. Anna tekeytyä 30 minuuttia.

Juustokastike
50 g kasvirasvajuustoa (esim. VioLife)
0,5 dl kaurakermaa
2 tl sitruunapippuria

Sulata vegejuusto kerman kanssa kattilassa, sekoita joukkoon sitruunapippuri.

Pico de gallo -salsa
4 tomaattia
puolikas punasipuli
puolikas punainen chili silputtuna
2 tl suolaa
nippu korianteria
puolikas limetti

Poista siemenet tomaateista ja chilistä. Silppua kaikki, myös korianteri, niin pieneksi kuin saat. Sekoita ainekset ja purista päälle limetin mehu.

Annoksen kokoaminen
Peitä tarjoiluastian pohja nachoilla. Kaavi juustoke nachojen päälle ja sen päälle salsa. Siivilöi sirkat ja paista kuumalla pannulla öljyssä, kunnes ne ovat rapeita (noin 6 minuuttia lämmöstä riippuen). Kaada lopuksi sirkat annoksen päälle.

Bees n’ Cherry Cheese Salad
neljälle

50 g mehiläisentoukkia (kuhnurit)
50 g halloumia
kirsikoita (säilykkeet talvella)
pinjansiemeniä
ruukullinen romainesalaattia
puoli ruukkua viinisuolaheinää

Ota kuhnurintoukat pakkasesta. Toukkien sulaessa hetkisen grillaa tai paista halloumi pinnalta rapeaksi ja sisältä narskuvaksi.

Paista toukkia voissa, kunnes enin kosteus on hävinnyt ja toukkiin tulee rusehtava pinta. Maista välillä, jotta suutuntuma ei jää liian pehmeäksi. Jos toukat sulavat pitkään, niistä tulee pehmeitä, joten laita ne pannulle kylminä.

Halutessasi voit käyttää pinjansiemeniä hetken kuivalla pannulla. Paahteisuus tuo salaattiin mukavan lisävivahteen.

Kuutioi halloumi ja sekota kaikki salaattiainekset. Voit viimeistellä salaatin sormisuolalla ja tilkalla viinietikkaa tai balsamicoa. Nauti kylmän Coca-Colan kanssa.

Bugs n’ Beet Coke
neljälle

2 keskikokoista  keitettyä punajuurta (n. 100g)
1 omena
1 banaani
1 kiivi
1,5 dl kaurajugurttia
1 dl Coca-Colaa
10 g sirkkajauhetta

Sekoita kaikki aineet blenderissä. Kaada lasiin, ei piripintaan. Kaada tilkka Coca-Colaa mukaan, jotta pintaan muodostuu kevyt soodavaahto. Koristele mintulla.

Keväiset jauhisrullat
n. 10 rullaa

100 g jauhopukin toukkia (jauhomadot)
1 tl suolaa jauhomatoihin
iso porkkana (n. 100 g)
puolikas punakaali
3 avokadoa
2 retiisiä
100 g silmusalaattia (alfalfa-ituja)

10 riisipaperia
hoisin-kastiketta

Raasta porkkanat ohueksi. Pilko punakaali pieniksi suikaleiksi. Viipaloi retiisit ohuelti ja puolita ne. Suikaloi avokadot. Raasteastetta voi säädellä oman maun mukaan.

Ota pakasteesta jauhopukin toukat ja anna niiden olla vartin verran huoneenlämmössä. Paista miedolla lämmöllä öljyssä ja mausta ne hyppysellisellä suolaa. Jos pannu on liian kuuma, toukat alkavat poksahdella. Aloita siis miedolla lämmöllä ja nosta kuumuutta vähitellen! Kun toivottu rapeusaste on saavutettu, nosta toukat talouspaperille odottamaan täyttövaihetta.

Liota riisipaperi laakeassa kulhossa lämpimässä vedessä. Kun se tuntuu kauttaaltaan pehmoiselta, nosta se työtasolle. Pinoa täytteet päällekkäin. Aloita täyttäminen paperin keskiosan alapuolelta. Täytteiden järjestyksellä ei ole väliä, mutta jos haluat että hyönteiset näkyvät rullan päältä, asettele ne ensimmäisenä. Alle voi laittaa myös korianteri- tai vesikrassisilppua näön ja maun vuoksi.

Kruunaa annos hoisin-kastikkeella tai laita kastike dipattavaksi kulhoon. Nauti kylmän Coca-Colan kanssa.