Coca-Cola-pullo viettää virallista syntymäpäiväänsä marraskuun 16. päivänä, jolloin on kulunut tasan 100 vuotta pullon patentoimisesta. Päivään huipentuu koko vuoden kestänyt juhla,  johon on olennaisesti kuulunut myös musiikki.

Nobody Like You

Juhlavuoden varsinaisen juhlakappaleen esittää ja on sanoittanut 19-vuotias kanadalainen laulaja-lauluntekijä Francesco Yates. Nuorena Francesco Yates keräsi Coca-Cola-pulloja. Nyt hän laulaa niistä. Ja on musiikillisella urallaan matkalla kohti tähteyttä.

Juhlavuoden kunniaksi Coca-Cola pyysi Francesco Yatesia tekemään sanat 100-vuotiaalle Coca-Cola-pullolle tehtyyn musiikkiin. Syntyi kappale nimeltä ’Nobody Like You’, jonka on säveltänyt hiteistään tunnettu duo Rock Mafia. Tilaisuus oli mahtava nuorelle muusikolle, jolla ei silloin vielä edes ollut omaa levyä.


“Minulla oli mahdollisuus leikkiä sanoituksella. Niinpä kirjoitin tarinan, joka kertoo jostain erityisestä ihmisestä mutta myös pullosta,” kertoo Francesco. ”Kappale kertoo siis samanaikaisesti sekä perinteisen rakkaustarinan että Coca-Cola-pullon ainutlaatuisuudesta ja sen kanssa jaetuista yhteisistä hetkistä.”

 “Sanat syntyivät jo ensimmäisen kuuntelun jälkeen…. Sitä tapahtuu kovin harvoin,” Yates muistelee. Musiikin pitäisi aina syntyä niin vaistonvaraisesti.


Jääkiekkoa ja musiikkia

Syntyjään torontolainen Yates muistaa, kuinka hän nuorena kävi kavereiden kanssa katukiekkomatsin jälkeen ostamassa Coca-Colan. Keräsin tyhjät lasipullot huoneessani siistiin riviin.

Yates sai musiikkipureman 11-vuotiaana, jolloin jääkiekkomaila vaihtui kitaraan. Hän kolusi kesäisin musiikkileirit ja alkoi kirjoittaa musiikkia. Hänellä on sielukas ääni ja hän on myös lahjakas eri instrumenttien käsittelyssä. Hän soittaa kitaraa, pianoa, bassoa, rumpuja ja huuliharppua.

Yatesilla on vaikuttava afrokampaus ja hän puhuu liioitellun rauhallisesti. Omaa musiikkiaan hän kuvailee pohjimmiltaan pop-musiikiksi, jossa on ripaus häntä itseään.

Coca-Cola on jo vuosikymmeniä tehnyt yhteistyötä musiikkiartistien kanssa oman tarinansa kertomiseen.Yates on innoissaan päästessään osaksi tätä musiikillista perintöä.

“Jotkut asiat tulevat ja menevät, mutta Coca-Cola-pullo pysyy aina,” hän sanoo. Sen muoto ei mene koskaan muodista. Se kestää aikaa siinä missä hyvä musiikkikin.


“Nobody Like You” on ladattavissa iTunesilta ja Spotifylta

Kappaleen remix–versiossa kuuluu myös pullojen ääniä kuten kilahduksia ja hiilihapon pihinää. Versioon on leikattu mukaan myös pätkiä vanhoista Coca-Cola-mainoslauluista kuten “Things Go Better With Coke” ja “I’d Like to Buy the World a Coke.”


Francesco Yates esiintyy Atlantan High Museum of Art –taidemuseossa, jossa oli alkuvuodesta esillä Coca-Cola-pulloa esittävän taiteen näyttely.

100-vuotias juhlii koko vuoden

Tänä vuonna Coca-Cola-pulloa on juhlittu mm. suutelemalla pulloa –muistattehan Marilynin? Maailmalla ja myös Suomessa on nähty tunnettujen taiteilijoiden teoksia, joiden inspiraation lähteenä on ollut Coca-Cola-pullo. Arvostettu kirjankustantaja Assouline julkaisi juhlavuoden kunniaksi Coca-Cola-taidetta esittelevän kirjan.

Coca-Cola-pullotaide on myös inspiroinut monia brändejä. Moleskine julkaisi muistikirjasarjan, joiden kannessa on hyödynnetty Coca-Cola-taidetta. Lukuisten muotisuunnittelijoiden ohella mm. tanskalainen Beck Söndergaard julkaisi asustekokoelman, johon kuuluvissa huiveissa, kasseissa ja puhelinkuorissa on hyödynnetty Coca-Cola taidetta.