Sotainvalidit toivat coca‑colan suomeen

Sotainvalidit toivat Coca‑Colan ensimmäisen kerran isosti Suomeen vuonna 1952. Coca‑Cola Company lahjoitti Veljesliitolle juomat myytäväksi kisoissa.

 

Tiesitkö, että Coca‑Cola ja Sotainvalidien Veljesliitto jakavat pätkän yhteistä historiaa? Coca‑Cola lahjoitti yli 700 000 pulloa kuplivaa juomaa Sotainvalidien Veljesliitolle ja Olympiakisojen järjestelytoimikunnalle myytäväksi Helsingin olympiakisoissa 1952. Juoman jälleenmyynnistä suurelle yleisölle vastasi Sotainvalidien Veljesliitto, joka myöskin sai pitää myynnistä saamansa varat. Yhteistyöstä syntyi menestystarina molemmille osapuolille.

Vuosi 1952 oli jännittävää aikaa Suomelle. Armi Kuusela kruunattiin Miss Universumiksi, Helsinki-Vantaan lentoasema avattiin, ja Suomi sai järjestääkseen Helsingin kesäolympiakisat. Sota-aikaa edeltänyt elintaso oli ylitetty, mutta pitkien sotavuosien jäljet olivat edelleen nähtävissä. Vuonna 1940 perustettu Sotainvalidien Veljesliitto työskenteli taatakseen sodissa vammautuneille veteraaneille kuntoutusta, kodin, ja työpaikan. Helsingin Olympialaisten myötä Veljesliitolle tarjoutui mahdollisuus olla avainasemassa Coca‑Colan tuomisessa Suomeen.

Heinäkuun 2. päivä 1952 Helsingin Hietalahden rantaan ankkuroitui Hollannista tullut rahtialus, M/S Marvic. Aluksen kannelta nostettiin maihin 720 000 pullollista Coca‑Colaa, joiden myynnistä ja jakelusta vapaaehtoiset sotainvalidit tulisivat vastaamaan.

”Yhteistyöhön Coca‑Colan kanssa suhtauduttiin hyvin myönteisesti”, kertoo Sotainvalidien Veljesliiton puheenjohtaja Juhani Saari. ”Coca‑Cola edusti jotakin uutta ja ihmeellistä vasta sodan vaikeista vuosista ja pula-ajasta selvinneille suomalaisille.” Coca‑Cola lahjoitti Veljesliitolle myös runsaasti myyntiin tarvittavaa kalustoa, kuten mainosrekvisiittaa, sekä neljä kuorma-autoa ja kaksi kylmäautoa.

Yhteisöllisyyden riemua Helsingin Olympiakisoissa

Helsingin kesäolympialaiset olivat suuri ponnistus kaikille järjestäville tahoille. Helsinkiin saapui 1,4 miljoonaa kisavierasta ympäri maailman – Suomi oli saatu maailmankartalle. Käpylään ja Otaniemeen nousivat kisakylät majoittamaan kilpailijoita 69 eri maasta.

Heinäkuinen Helsinki oli puhjennut urheilun riemuun, ja kisakansan janoa sammuttamaan sotainvalidit pystyttivät 36 siirrettävää Coca‑Cola-kojua puistoihin ja kisapaikkojen yhteyteen. Nämä kojut sotainvalidit olivat itse rakentaneet puusepänpajallaan.

Coca‑Cola-kojuista muotoutuikin värikkäitä tapaamispaikkoja, joista ihmiset saivat ostaa jääkylmän pullollisen Coca‑Colaa 20 markan hintaan. Juoman suosio oli taattu: jo ensimmäisenä kisapäivänä myytiin 70 000 pulloa Coca‑Colaa. Koko kisojen ajalta Veljesliitto sai Coca‑Colan myynnistä lähes 8 miljoonaa silloista markkaa.

Sotavuosien jälkeen takaisin arkeen

Coca‑Colan myynnistä ja jakelusta vastasivat sotainvalidien lisäksi myöskin heidän puolisonsa ja muut läheisensä. Täytyy muistaa, että sota-aika oli vasta takanapäin ja vapaaehtoisina toimineet invalidit ja heidän puolisonsa olivat pääosin varsin nuoria, 25-35-vuotiaita. Sotainvalidien Veljesliiton tärkein tehtävä olikin saada nämä nuoret takaisin kiinni arkeen, esimerkiksi työn ja oman kodin kautta.

Jopa 151 Veljesliiton jäsentä työskenteli vapaaehtoisena Olympialaisissa, mm. oppaina. ”Pääosa myyjistä ja jakelijoista olivat sotainvalidien muistitiedon mukaan ruoka- ja juomapalkalla mukana”, kertoo Saari. Ennen kisoja vapaaehtoisille myyjille järjestettiin jopa viikon kestänyt koulutus. Olympiakisojen järjestäminen oli ison työn takana sodasta toipuvalle Suomelle, mutta samaan aikaan riemun ja ylpeyden aihe. Koko maa puhalsi yhteen hiileen ja kisoista tulikin menestys.

Varat Veljesliiton hyväksi

Yhteistyö Sotainvalidien Veljesliiton kanssa oli ainutlaatuinen tapa saapua Suomen markkinoille, mutta samalla suorassa linjassa Coca‑Colan muun toiminnan kanssa. Yhtiö on vuodesta 1928 ollut olympialiikkeen virallinen yhteistyökumppani, minkä lisäksi Coca‑Cola on tukenut myös yhdysvaltalaisia sotilaita juomalahjoituksin. Sodan jälkeisessä Euroopassa Sotainvalidien Veljesliitto oli täydellinen yhteistyökumppani Coca‑Colalle, sillä liiton rooli Suomen tulevaisuudessa nähtiin merkittävänä.

Coca‑Colan myynnistä saadut varat ohjattiin suoraan Sotainvalidien Veljesliiton toiminnan hyväksi. Yhteistyöstä jäi sekä Coca‑Colalle että Veljesliitolle tyytyväinen mieli. ”Erityisen hyvä kuva liitolle syntyi paitsi juoman myyntitulojen, myös myyntikaluston lahjoituksesta”, kertoo Saari. Varoilla liitto rakennuttikin itselleen uudet toimistotilat Helsingin Kasarmitorilla sijaitsevaan rakennukseen vuonna 1953. Toimistotilat myytiin vuonna 2008 ja varoilla jatkettiin silloin vielä elossa olleen noin 12 000 sotainvalidin tukemista. Sotainvalideja on tällä hetkellä elossa noin 3 000 ja heidän keski-ikänsä on nyt yli 92 vuotta. Jopa lähes 80 prosenttia heistä asuu vielä kotonaan.

Historia elää edelleen

Kesän 1952 tapahtumat eivät olleet viimeinen kerta kun Coca‑Colan ja Veljesliiton tiet kohtasivat. Tarina Coca‑Colan saapumisesta Suomeen oli kiirinyt Coca‑Colan päämajalle Atlantaan saakka, ja yhtiön johtajat halusivat kutsua Sotainvalidien Veljesliiton edustajat vierailulle marraskuussa 2013. Vierailun aikana Veljesliitto esitteli yhtiön edustajille Veljesliiton ja kesän 1952 historiaa, sekä sai vastavuoroisesti oppia Coca‑Colan historiasta ja toiminnasta.

Coca‑Colan merkitys Sotainvalidien Veljesliitolle ei ollut pelkästään taloudellinen. ”Coca‑Colan tuominen Suomeen ja sen näkyvyys Helsingin olympialaisissa osoittivat sen, että kuulumme henkisesti länteen”, toteaa Saari. Siinä mielessä Veljesliiton yhteistyö Coca‑Colan kanssa on myös tärkeä osa Suomen historiaa.